Kannattaa muuten lukea Heikin hyvä pohdinta efektiivisesti progressiivisesta ympäristöverosta. Pari huomiota asiaan kuitenkin on pakko liittää:
– Ajatukselle pitäisi keksiä markkinoitavampi nimi, jossa mielellään ei olisi sanaa ”efektiivinen”
– Polttonesteet ovat minusta tuossa ehkä vähän huono esimerkki (verrattuna esimerkiksi sähköön), johtuen jo ihan siitäkin että yksityisautoilun verotus on jo nykyisellään haja-asutuksessa haittoihin nähden kovemmin verotettua kuin kaupungeissa. Niissä matkatkin ovat sitten pidempiä. Tässä ei minulla ole mitään moraalista ongelmaa, kyläkuntien corollateineille saakin antaa keppiä, mutta poliittisesti asia tulee hankalaksi. Vähän polttoaineita käyttävälle vero ei ole mikään juttu nykyäänkään, joten asia kääntyisi aika helposti veriseksi puolustustaisteluksi noiden enemmän ajelevien puolelta.