Jos minun pitäisi sanoa kaksi keittiöpsykologisen tason syytä siitä, miksi porvarihallituspohjaan kanssa ei haluttu alkaa leikkimään, ne olisivat nämä:
1) Kaunat keskustalle. Kokoomuksen kun aina tietää, ihan niin veroista kuin ydinvoimasta, mutta viime hallituksen väännöt luonnonsuojelusta keskustan kanssa (kuorrutettuna Pekkarisen kahden ydinvoimalan ”tsoukilla”) eivät ole poistumassa ihan hetkeen. Viime hallitustaipaleen alun epävarma ”kyllä tästä varmaan ihan hyvä tulee” ei olisi ollut saavutettavissa.
2) Traumat vassareista. Monet, etenkin nuoret, kavahtavat ajatusta toisesta neljästä vuodesta porvarihallituksessa ilman vassareita. Tämä liittyy osin siihen että sana porvari maistuu monille pahalta ihan kotikasvatuksenkin pohjalta, mutta osin myös kohdassa yksi mainittuun ympäristöpolitiikkaan. Oltiin sen kritiikissä oikeassa tai ei (Suomen luonnonsuojeluliitolle tuntuu olevan tärkeää on saada kävellä kumisaappaissa soilla vaikka Suomessa olisi välimerellinen ilmasto jos heidän kyselyään on uskominen).
Itselläni päällimmäisenä ajatuksena on tunne siitä, että seuraavan hallituksen tulisi saada oikeasti uudistettua Suomea. 105-paikkainen (siis heikohko) porvarihallitus ei olisi ollut mitenkään muutoksen airut vaan keskinäisen kinan toimitusministeriö. Ikävin homma tässä on tietenkin se, että nyt mahdolliset muutokset tulevat huonoon suuntaan.