Minun ja Heikki Sairasen kirjoitus radikaalista avoimuudesta ja sen ilmiöistä ilmestyi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton lehdessä Rönsyssä. Kirjoitus on osa laajempaa pohdintaa radikaalista avoimuudesta, johon liittyy myös Uusi puolue -hanke.
Radikaalin avoimuuden pohjalla on avoimen yhteiskunnan käsite. Karl Popper (1902- 1994) tarkoitti 1945 julkaistussa kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset avoimella yhteiskunnalla yhteiskuntaa, jonka kansa voi suljetusta yhteiskunnasta poiketen vaihtaa johtajiansa ilman väkivaltaista vallankumousta. Suomi on tämän määritelmän mukaan lähes kiistatta avoin yhteiskunta.
Keinot tehdä avoimesta yhteiskunnasta radikaalisti avoin tarjoaa myöhempi teknologian kehitys ja erityisesti siitä kummunnut yhteiskunnallinen keskustelu. 1990-luvulla syntynyt tietotekniikan ammattilaisista koostunut liike ajoi avointa lähdekoodia omanlaisenaan utopistisena mallina siitä, kuinka asiat voisivat toimia tietoyhteiskunnassa. Lähdekoodin vapaus nähtiin takeena siitä, että käyttäjä saa jakaa, muokata ja muuten viritellä ohjelmiaan. Osa avoimen lähdekoodin esitaistelijoista koki taistelun kohdistuvan suurten yritysten ylivaltaa kohtaan ja osa taas näki avoimen lähdekoodin lähinnä aiempaa tehokkaampana työkaluna, joka uudistaisi ohjelmistokehitystä, taloudelliset hyödyt samalla turvaten.
2000-luvulle tultaessa näytti siltä, että avoin lähdekoodi jälkimmäisessä merkityksessä oli voittamassa. Monet 2000-luvun yrityksistä nojasivat vahvasti avoimeen lähdekoodiin ja pohjasivat avoimiin sisältöihin. Avoin lähdekoodi oli siirtynyt lähemmäksi valtavirtaa, vaikka puutteita vielä löytyikin. Samalla sosiaalinen media loi uuden toiminnan tason, joka teki tiedonvälityksestä internetissä kaikille mahdollista. Uudet radikaalit muutokset alkoivat tuntua mahdollisilta.
Radikaali avoimuuden kevät 2011
Vuoden 2010 lopulla maailman diplomaattipiirit menivät täydellisen sekaisin
pienen Wikileaks-yhteisön julkaistua valtavan määrän diplomaattisia sähkeitä.
Kabinettikeskustelut siirrettiin pakolla internetiin. Suomen maatalouden kummallista historiallista jäännettä, turkistarhausta, ravistelivat Oikeutta eläimille -järjestön järkyttävät videot. Turkistarhojen raaka todellisuus tuotiin ihmisten olohuoneisiin. Samalla Popperin määritelmän mukaisten suljettujen yhteiskuntien yli alkoi puhaltaa uusi tuuli. Arabit lähtivät kaduille ja organisoinnin apuna toimivat uuden sosiaalisen median tarjoamat välineet: Facebook ja Twitter.
Helsingin Sanomien uutistoimituksen toimittaja Jussi Pullinen kuvaili kevättä 2011 nettiaktivismin hurjaksi kevääksi. Pienen propellihattujengin toiminnasta oli pikku hiljaa muotoutunut maailmaa muuttava voima. Tieto ei enää pysynyt siellä, missä valtaapitävät sen halusivat pysyvän.
Vihreät hyväksyivät keväällä Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelman, joka on päivitys aiempiin tietoyhteiskuntalinjapapereihin. Käsitteenä radikaalisti avoin yhteiskunta nousee avoimesta yhteiskunnan käsitteestä ja kuvaa sitä, että demokratiakin voi kehittyä. Aiemmin käsitettä on käyttänyt mm. TED-konferenssi. Konferenssi, jonka piti puhua teknologiasta, viihteestä ja designista, tuli maailmankuuluksi päättämällä toimia radikaalin avoimesti: konferenssin ohjelmaan osallistuminen maksaa, mutta kaikki materiaali on vapaasti jaettavissa.
Miksei Suomi tule kansalaisten luo?
Suomen politiikkaa vaati vielä ravistelua. Puolueissa muutokset ovat olleet hitaita.
Muualla valtion tuottaman tiedon jakamiseen keskittyvät hankkeet ovat saaneet hyvän
vastaanoton. Meilläkin valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen avata valtion tuottama tieto maksutta kaikkien käyttöön, mutta asia ei ole herättänyt suurta innostusta. Kirjoittajaryhmä Aitomurto, Heikka, Kilipinen ja Posio julkaisi osuvasti keväällä pamfletin Uusi Kultakausi. Sosiaalinen media muuttaa kaiken., joka nosti keskusteluun maailman muutoksen nopeuden ja Suomen hitaan reagoinnin.
Julkinen sektori voisi kuitenkin omalla toiminnallaan kiihdyttää muutosta. Jos
esimerkiksi eduskunnan pöytäkirjat olisivat helposti ja järkevästi saatavilla, voisivat ne tarjota hyvän maaperän erilaiselle kansalaistoiminnalle. Tällä hetkellä eduskunnan sivustoja on jopa vaikea linkittää sosiaaliseen mediaan, mikä kertoo toisaalta kyvyttömyydestä ja toisaalta haluttomuudesta muuttua. Muutamat kansalaisaktivistit ovat pystyneet kiertämään rajoitukset, mutta tulokset ovat vielä heikkoja.
Samalla julkinen sektori on kehittänyt palveluita kansalaisten kuulemiseen. Tällaiset palvelut kuitenkin jäävät harvojen huviksi, jos palvelut jatkossakin toimivat aivan omina saarekkeinaan. Harmillisesti tämä kertoo sosiaalista mediaa edeltäneen maailman periaatteiden seuraamisesta. Oletuksena on edelleen, että kansalaiset tulevat tiedon luokse nettiin, eikä sosiaalisen median periaatteen mukaisesti viedä keskustelua sinne, missä kansalaiset jo ovat.
Edustuksellinen demokratia suoraan valvontaan
Kuvaava esimerkki julkisen sektorin hitaudesta on turkulaisen vihreän varavaltuutetun Ville-Veikko Mastomäen ympäristö- ja kaavoitusasioiden lautakunnalle perustama Facebook-ryhmä. Mastomäki otti vallan omiin käsiinsä ja perusti ryhmät muilta kyselemättä, saaden tiukkaa palautetta kaupungin valtaapitäviltä. Ongelmaa aiheutti ryhmän nimi, jonka perusteella ryhmää saattoi pitää kaupungin virallisena kanavana. Itse kansalaiskeskustelun arvo ei kaupunkia juuri vaikuttanut kiinnostavan.
Mastomäen esimerkki osoittaa sen, että suuri osa julkisen hallinnon tuottamasta tiedosta ja tiedontarpeista ei itse asiassa sijaitse valtiollisella tasolla, vaan avattavaa riittää myös kunnissa. Toisaalta esimerkki muistuttaa myös siitä, miten suljettuja päätöksentekoelimet Suomessa ovat. Suomen päätökset tehdään eduskunnassa valiokunnissa ja kunnissa lautakunnissa. Kummatkin näistä elimistä toimivat savuverhon takana ja “hyvä veli”- verkoston kunniasäännöt kieltävät puhumasta mitään elimissä käydyistä keskusteluista. Valiokuntien ja lautakuntien avaamiselle ei tosiasiassa ole muita esteitä kuin muutoksen pelko. Osa järjestelmän sisällä ajattelee, että päätöksentekijöille pitää sallia tyhmät kysymykset ja reilu neuvottelu ja että nämä kaikki pohjautuvat vain valiokuntien ja lautakuntien luottamuksellisuuteen.
Toisaalta tälläkin hetkellä valta on esimerkiksi eduskunnassa osin valunut valiokuntien ulkopuolelle, kun päätökset tehdään käytännössä hallituspuolueiden johdon toimesta. Samalla tuntuu kummalliselta, etteivät ihmiset voisi tottua siihen, että päättäjät uskaltaisivat kysyä avoimesti kysymyksiä. Jos kysymys on niin tyhmä, ettei sitä uskaltaisi kysyä kansan kuullen, onko kysyjän todella viisasta olla päättämässä yhteisistä asioista? Julkishallinnon avoimuuden pitäisi olla oletusarvo ja kansalaisten perusoikeus.
Kuluttajien uusi nousu
Radikaalisti avoimen yhteiskunnan ei tule jäädä pelkäksi paikallishallinnon tai eduskunnan vahtikoiraksi. Myös yritysten toimintaa on mahdollista tarkastella tiukemmin kuin ennen. Toiminnan luonteeseen kuuluu uudenlaisen terveen jännitteen luominen niin yritysten välille kuin kuluttajienkin suuntaan. Samalla tämä kaventaa yritysten mahdollisuuksia perinteisen julkisuuskuvan ylläpitoon.
Tiedon lähteille pääsemiseen tarvitaan radikaalia avoimuutta: esimerkiksi kuluttaja-asiamiehelle tulleet valitukset tai eläinlääkärien tekemät ilmoitukset on vaadittava näkyville. Myös Oikeutta eläimille -järjestön tekemä turkistarhakuvaukset ovat kaiken ohella paljastaneet myös sen, millaista tietoa tarvitaan. Mikseivät eläinlääkärien tarkistuskäynnit toimisi aktivistien mallin mukaisesti ja julkaisisi kaikkea saamaansa materiaalia osana työtään?
Valveutuneet yritykset voivat saada etumatkaa ilman viranomaisten väliintuloakin. McDonald’s mainostaa, kuinka kuhunkin hampurilaiseen käytetty lihaerä voidaan jäljittää tarvittaessa yksittäiseen nautaan asti. Jäämmekin odottamaan, milloin yritys tuottaa verkkosivuilleen ajantasaisesti päivittyvää informaatiota maatila- ja teurastamoverkostostaan. Kouriintuntuvampi projekti yritykseltä olisi ottaa vaikkapa kuva jokaisesta naudasta ennen teurastusta, jotta kuluttaja tietää syövänsä stressittömän eläimen lihaa. Muutokseen ei tarvita muuta kuin eettisyyteen ehdottomasti sitoutunut edelläkävijäyritys, jolloin muiden olisi pakko seurata perässä.
Seurannassa ei tarvitse luottaa pelkästään edelläkävijäyritysten hyväntahtoisuuteen.
Yhdysvalloissa jalansijaa saanut tuoteopas GoodGuide on esimerkki siitä, mitä yksityiset asiantuntijat ja käyttäjät voivat luoda. Viimeaikaiset lisäaine- ja kanannahkapullakohut luovat hyvää pohjaa toiminnan kysynnälle myös Suomessa. Tällä on suorat vaikutuksensa myös yritysten väliseen kilpailuun, jossa puutteet paljastuvat aiempaa nopeammin ja laajemmin.
Avoimilla kilpailuilla ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin
Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa on helpompi luoda mahdollisuuksia pienille yrityksille ja kansalaisille kilpailemaan suuryritysten rinnalle. Tämä voi esimerkiksi onnistua luomalla avoimia kilpailuja ratkaistavista asioista, joiden tulokset tuodaan avoimesti hyödynnettäväksi. Ikuisuusprojektina ollut sähköinen resepti olisi voitu kehittää yhdellä räväkällä kilpailulla 20 vuotta kestäneen ministeriöjohtoisen puuhastelun sijaan. Yksityisellä puolella edelläkävijänä on ollut Helsingin Sanomat, jonka säätiö hakee kilpailulla uusia avoimia ratkaisuja tiedonvälityksen parantamiseen.
Avoimet kilpailut antavat mahdollisuuksia erityisesti pienille yrityksille, joita on aiemmin ohitettu. Pienillä yrityksillä ja yksittäisillä kansalaisilla on sellaista notkeutta ja ennakkoluulottomuutta, joka karsiutuu suuremmissa yrityksissä pois. Vakiintuneet ja suuret toimijat joutuvat löytämään itsestään uusia puolia – tai taipumaan kilpailussa.
Kohti radikaalisti avointa puoluetta ja yhteiskuntaa
Radikaalisti avoin yhteiskunta ei synny itsestään – ei ainakaan nopeasti. Radikaalille avoimuudelle ei myöskään löydy helposti kopioitavia valmiita malleja ulkomailta vaan meidän pitää itse luoda omaan poliittiseen kulttuuriimme sopivat mallit.
Kehityksellä on myös vastustajansa. Suljettuihin kabinetteihin tottuneita poliitikkoja löytynee joka puolueesta. Asiasta onkin turha tehdä vastakkainasetteluja poliittisten puolueiden välille, vaan kehitys on saatava politiikkaa läpileikkaavaksi periaatteeksi. Tämä vaatii myös toimintakulttuurin muutosta eri järjestöiltä, kansalaisjärjestöt mukaan lukien. Yksittäisen toimijan pitää pystyä kyseenalaistamaan nykyisen toimintatavat ja nähtävä vaihtoehtoja. Haasteena on kuitenkin ihmisille tyypillinen ominaisuus nähdä vanhat tavat luonnollisina ja vaihtoehdot epäilyttävinä.
Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa on lopulta kyse siitä mitä Popper aikanaan
edellytti avoimelta yhteiskunnalta. Kansalaisten on puolustettava omia oikeuksiaan,
uudessa ajassa uusin keinoin. Radikaalisti avoimella yhteiskunnalla on myös vihollisensa avoimen yhteiskunnan tapaan. Avoin yhteiskunta löysi kuitenkin puolustajansa. Onko meistä radikaalin avoimuuden esitaistelijoiksi?