Pankit ovat olleet mielessäni oikeastaan kahdesta syystä: ensinnä yleisellä tasolla ViNOn valtiopankkialoitteen puolelta ja toisaalta siksi, että Suomen poliittinen ilmasto ja läheiset vaalit on antanut kivaa vipua Euroopan suurpankeille. Jälkimmäisestä lisää tässä.
Euroopan vakaustoimet
Suomi on tunaroinut tässä niin pahasti, että asia on pitkästä aikaa huomattu oikein Euroopan tasolla. Tuntuu ihmeelliseltä, kuinka kaikki puolueet ovat antautuneet perussuomalaisten edessä ilman oikein kunnollisia järkisyitä. Financial Times (vaatii kirjautumisen) suomii nimeltä kaikkia suuria puolueita, mikä taitaa olla jonkinlainen kansallinen ennätys.
Paavo Lipposta on vaikea kaivata, mutta oikeita federalisteja ei tunnu olevan Olli Rehniä lukuunottamatta, joka joutuu sitä ainakin virkansa puolesta tekemään.
Mari Kivieniemi meni iskemään nyrkkiä pöytään, ja Kataisen lausunnosta on vaikea päätellä, onko mies melkeinpä ylpeä vähistä ystävistään: ”We haven’t had that many friends in the last round [of EU meetings], that’s true,” Jyrki Katainen, Finland’s finance minister and head of the centre-right National Coalition party, said.”
Liikepankit mukaan, heti
Miksi sitten hallituksen olisi pitänyt metelistä välittämättä punnertaa vakausrahaston lisätakuut läpi? FT nostaa esiin vakausrahaston ratkaisumahdollisuuksien ohella myös pankkien vastuut, ja suoraan sen että osan pankeista pitäisi antaa kaatua.
Tämäkään ei ole mikään populistin ilmeinen valinta (=säästäjät menettävät säästöjään), mutta helpommin perusteltavissa kuin jatkuvat väliintulot. Nythän tilanne on käytännössä se, että kansalaiset joutuvat maksamaan heikoista pankeista joko säästäjinä tai veronmaksajina. Itse valitsisin sosiaalisesti oikeudenmukaisempana kuitenkin säästäjän roolin, se kun jyvittyy luontevammin rikkaille talouspolitiikasta välittämättä. Vaatii myös vähemmän politiikkaa, josta tämän kriisin yhteydessä etenkin ekonomisteilla tuntuu olevan vain huonoa sanottavaa.
Kriisin pitkittyminen on lisäksi joillekin pankeille suorastaan loistava bisnes. Mitä kauemmin kriisimaiden korot ovat korkealla, ja pankit voivat luottaa saavansa rahansa joka tapauksessa takaisin, voivat he kuoria kermaa lainaamalla rahaa lähes riskittömästi Etelä-Euroopalle.
Suomi ja Saksa toimivat tässä kommentaattorien mukaan oikeastaan niin huonosti kuin mahdollista. Vakausjärjestelmä sanotaan tulevan joka tapauksessa kesäkuussa (=pankit voivat luottaa riskittömyyteen), mutta se ei vielä auta Portugalia tai muita maita koroissaan (=pankit voivat kääriä rahaa). Pankkijärjestelmän uudistaminen ja pankkien vakuudet tulevat vastaan myöhemmin, mutta vahinkoa olisi voinut korjata nyt.
Ihmeelliseksi asian tekee lähinnä se, että tämä ei edes ole niin vaikea asia etteivätkö kansalaiset voisivat sitä ymmärtää. Kansa maksaa, mutta ei sen väliä kun on nämä vaalit tässä.
Vihreät ovat puhuneet paljon pankkijärjestelmän uudistamisesta jo ihan kriisin alusta, jo ihan periaatteellisestakin tasolta lähtien. Itse toivoisin transaktioveropuhetta vähän pienemmälle (olennaisempiakin asioita on) ja enemmän painoa pankkien vastuillle nyt, eikä vasta kaavaillusti 2013. Poliittisesti Suomi ei selvästi pysty toimimaan, mutta järkeville mielpiteille luulisi olevan tilausta.
PS. Myös Allan käsitteli vastikään mielenkiintoisesti liikepankkien roolia täysin eri yhteydessä. Hänellä toki tietämyskin on laajempi ja taloustieteellisesti suuntautuneempi kuin minulla jota kiinnostaa vain asian poliittinen puoli.
Kirjoitus on ensimmäinen osa neliosaista sarjaa. Sarja sisältää häiritsevän vihreitä painotuksia, osin siksi että olen ollut niitä joukon jatkeena mukana kirjoittamassa vihreisiin ohjelmiin ja osin siksi että elän vihreässä kuplassa. Seuraavat osat tuevat pitämään sisällään:
– Punavihreys vai viherpunaisuus?
– Julkinen ja yksityinen talous, vapaus sekä työnjako
– Uudet tulokulmat: Degrowth, Zeitgeist ja keskuspankkiraha