Olen kirjoitellut välipäivien rattopuuhana allaolevaa vertailevaa käsittelyä Hetemäen työryhmän verotuksen kehittämisraportista ja vihreiden tuoreesta veropoliittisesta ohjelmasta. Tekstin tarkoitus on olla ennen kaikkea omaa erittelyä, mutta hienoa olisi jos joku muukin tästä hyötyisi. Tulkinnat ovat omiani, kuten kaikilla.
Yleisenä havaintona veroraportista on sanottava että se on hyvin ja pääosin mukavalla tavalla kirjoitettu. Jos olisin kokopäivätöinen politiikko, juuri tuollaista tekstiä kaipaisin: raportti on analyyttinen, johtopäätöksissään selkeä ja vieläpä hyvin kirjoitettu. Johtopäätöksistä sinänsä voi helposti olla eri mieltä, maailmankuvastaan riippuen. Niin olen minäkin.
1: Johdanto (s. 39 ->)
Tässä keskitytään puhumaan verojärjestelmästä yleisellä tasolla, pääasiassa sen roolista hyvinvointipalvelujen turvaajana ja haitakkeiden rajaajana. Tärkein huomio lienee raportin näkökulmassa: ”taloudessa ja yhteiskunnassa käynnissä olevat muutokset ja niiden mahdolliset vaikutukset tavoiteltavaan veropolitiikkaan. Vasta myöhemmin työryhmä siirtyi konkreettisempiin verokysymyksiin.” Näkökulmana tämä on osaltaan ovela, sillä se mahdollistaa ottaa annettuna esimerkiksi (mahdollisesti) muuttuvat asenteet vaikkapa julkisiin hyvinvointipalveluihin ja niiden rahoitukseen. Tällöin hyvinvointipalveluiden rahoituksen turvaaminen ei sinällään ole välttämätön lähtökohta, vaan verojärjestelmän toiminnan kannalta toissijainen asia, mitä se teoreettisella tasolla onkin.
Vihreiden veropoliittisessa ohjelmassa keskeisenä tavoitteena on julkisen talouden tasapainottaminen ja palveluiden turvaaminen. Tavoitteena ne tuntuvat isoilta ja kovilta, mutta ovat linjassa koviin ratkaisuihin (=veronkorotukset). Samalla huomataan keskeinen eroavaisuus Hetemäen raporttiin ja siihen kuinka kannanotot verotuksen tasoon on jätetty pois, ja verojärjestelmän uudistuksen tavoitteena on ”vain” kilpailukyvyn turvaaminen. Onko tämä epäpoliittisen raportin tietoinen valinta, vai tietoinen poliittinen valinta raporttia kirjoitettaeessa?
Itse kaipailisin molempiin vielä nykyäänkin myös sellaista vanhantehkoista tehtävää verotukselle, joka perustuu sosiaaliseen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Sellaiset hallinto- ja talousjärjestelmät, joihin ihmiset ovat sekaantuneet, ovat aivan liian monisyisiä jotta pelkkä palvelutarjonnan turvaaminen sinänsä riittäisi tasa-arvon luomiseen.
2: Ansiotuloverotus (s. 43 –>)
Kappale on lukukokemuksenakin kovasti haastava, eikä asiaa helpota perustelut joista ainakin minun oli vaikea päästä samanlaisiin johtopäätöksiin.
Mielenkiintoisimmat näkemykset sisältyvät uudistuksen periaatteisiin (s. 45 ->), joissa lähdetään purkamaan ylempien tuloluokkien hankalaa tilannetta. En sinänsä kiistä etteikö argumentteja olisi paljon, ne on vain valittu raporttiin huonosti. Tulevaisuuden kannalta olennaista on esimerkiksi pitää tuottavien yksilöiden kannalta mielekäs veroympäristö osana sitä palettia, jonka pohjalta asuinpaikka valitaan. Sen sijaan raportissa keskitytään teoreettiseen pohdintaan opiskelun aikaisista tulonmenetyksistä, aivan kuin tämä olisi jotenkin erityinen Suomen ongelma.
Toinen mielenkiintoinen kohta liittyy pienituloisten veroasteisiin, joka on vihreiden veropoliittisessa ohjelmassa keskeisellä sijalla. Hetemäen ryhmän raportissa mainitaan (s. 64), että ”pienipalkkaisen työn kannattavuudessa merkittävät parannukset pelkästään tulonsiirto- tai verojärjestelmää muuttamalla on hankalaa ja tulee kalliiksi.” Vaihtoehtona nähdään toki etuuksien kiristäminen jotenkin ongelmattomana ja neutraalina vaihtoehtona. Soininvaaransa lukeneet voivat nähdä asian toki toisinkin.
Joka tapauksessa raportissa ehdotetaan hieman pieni- ja suurituloisiin painottuvia veronkevennyksiä, joista tarkkoja lukuja ei ole saatavilla. Pienituloisten työtulojen verotusta näköjään ehdotettaisiin verottomaksi 10 000 euroon asti. Vertailun vuoksi Vihreät ehdottavat kunnallisveron perusvähennyksen nostamista 3000 euroon, joka on toimenpiteenä kalliihko, mutta kohdentuisi paremmin niihin, joita muussa veroremontissa tullaan joka tapauksessa kurittamaan.
Raportissa eniten perusteluja käytetäänkin siis ehkä vaikeammin hyväksyttävän ylempien tuloluokkien marginaaliveroasteen alentamiseen alle 50 prosentin. Tämän muutoksen perustelu on muuten raportissa yksi harvoista, joissa oletetaan verokertymän olennaisesti muuttuvan ja siten kattavan itse itsensä, kun taas muissa perusteluissa ei tällaisiin olettamuksiin juuri lähdetä. Tekisi mieli kysyä lähinnä, että miksi.
Kaiken kaikkiaan jo raportin ansiotuloverotusosio voimistaisi tuloeroja (ihan työryhmän laskeman gini-kertoimen mukaan) ja tämähän on vasta alkua, kuten tulemme huomaamaan. Teroitan vielä, että tämä siitä huolimatta vaikka raportissa mainittiin alennuksia suositeltavan juuri pienituloiset huomioiden. Suurituloisia vain satutaan tällä kertaa huomioimaan enemmän.
3: Kuntaverot (s. 85 –>)
Jätän kappaleen vähäisemmälle käsittelylle, johtuen jo ihan siitäkin että verotyöryhmä on aika samoilla linjoilla vihreiden kanssa (kiinteistöverot ylös) ja toisaalta työryhmän työstä on rajattu pois valtioiden ja kuntien välisen työnjaon kehittäminen. Luulisi, että verotusta ja tehtäviä pitäisi nimenomaan tässä asiassa katsoa yhdessä.
Toisena ehdotuksenaan työryhmä ehdottaa yritysten yhteisöveron kuntaosuuden luopumista ja tämän siirtämistä tasausjärjestlemän piiriin. Tätä perustellaan ennen kaikkea kuntien tasapuolisella kohtelulla (buu!) ja toisaalta sillä, että yhteisöveron käyttöä tupataan mitoittamaan hyvien vuosien mukaan (mikä lienee totta). Kuntien tasapuoliseen kohteluun viittava perustelu panee kuitenkin huolettamaan, että lisääntyykö menestyvien kuntien kuppaaminen entisestään, kun kunnan yrityskannan ylläpidolla ei ole enää muuta merkitystä kuin kiinteistöveron kerryttäminen. Tämähän on ennen kaikkea (alue)poliittinen kysymys, joka aina vetää mielen mietteliääksi.
Vihreiden ohjelmassa kuntien osalta keskitytään kiinteistöveroon, vaikka perustelut eivät olekaan niin elegantit kuin työryhmän paperissa. Toisaalta työaikaa paperin kirjoitteluunkin on varmaan vähemmän.
YLE:n taannoisen kyselyn mukaan muuten kansa suhtautuu yllättävänkin nihkeästi kiinteistöveron korotuksiin. Oma veikkaukseni on, että tämä perustuu ennen kaikkea veron näkyvään luonteeseen (vaikka alv:hen verrattuna) ja toisaalta populistisiin mummonmökkiheittelyihin.
4: Valmisteverot (s. 117 –>)
Valmisteverokappale käsittelee niin elintarvikkeisiin, alkoholiin ja tupakkaan liittyvää verotusta kuin ympäristö- ja energiaverotustakin. Elintarvikkeissa pyritään edelleen ohjaamaan terveysveroja laajentamalla kovin varovaisesti, ja samalla nostaen myös alkoholiveroa.
Itseäni on aina ihmetyttänyt, että alkoholin verotuksessa suositaan viinejä keveämmällä verotuksella (jonka hintajousto toisalata myös on jäykempi) oluen ja väkevien ollessa kireämmässä verotuksessa. Verotyöryhmän raportissakin kuitenkin myönnetään, että nimenomaan alkoholin kokonaiskulutuksella ja terveyshaitoilla on suora yhteys, alkoholilajista riippumatta.
Jossain muuten on ehditty jo uutisoida, että työryhmä haluaisi sokeriveron käyttöön. Raportista tämä ei käy ainakaan ilmi, vaan pikemminkin työryhmä tuntuu kauhistelevan yritysten hallinnollista taakkaa ja esittää siksi vain eri tuoteryhmiin osuvien verojen laajennuksia. Tuntuu kuin tästä ei olisi päästy oikein yhteisymmärrykseen. Vihreäthän sokeriveroa sinällään haluavat, ja en näe miten tuo tullin luokitteluun perustuva järjestelmä on ainakaan hallinnollisesti helpompi. Omissa töissäni olen saanut lähinnä päänsärkyä ihan tullinkin luokitteluista.
Ympäristö- ja energiaverot muodostavat puolestaan kappaleen mielenkiintoisemman osion. Raporttia lukiessa kannattaa taaskin muistaa työryhmän näkökulma, joka perustuu kilpailukyvyn ylläpitoon. Toisin sanoen raportissa penseillään kaikelle yrityksiin kohdistuville veroille, ja mietitään lähinnä kuluttajasähkön verotuksen kiristämistä ensi hallituskaudella, johtuen lähinnä sen suhteellisesta edullisuudesta muihin EU-maihin verrattuna. Toisena korotuspaineena pidetään edelleen liikenneverotuksen korotuksia, jotka ovat ohjausvaikutuksiltaan todetusti hyvin toimineetkin.
Hauskasti muuten tämä lienee myös ainoa kohta raportissa, jossa mainitaan sana ”hallituskausi”, jonka voi nähdä nyt vaikka merkkinä olemassaolevasta suorasta toiveesta hallitusohjelmakirjaukseksi.
Verotuksen rakenteeseen (ts. verojen ulottamiseen uusiin kohteisiin) sen sijaan työryhmä ei ota kantaa, esimerkiksi eri polttoainelajien verotuksen suhteen. Vihreiden verolinjauksissa rakenteellinen kehittäminen oli oikeastaan verotason kanssa yhtä tärkeällä sijalla, ja selkeitä kirjauksia asiasta löytyy. Asia kertoo lähinnä siitä, että työryhmän mainitsemisilla ja mainitsematta jättämisillä on yhtä suuri merkitys. Windfall-verotustakin pyöritellään, mutta ei sentään suosituksiksi asti.
Toinen merkittävä ero vihreiden linjauksiin on edelleenkin kaikenlainen puuttumattomuus veronkorotusten kompensaatioon. Regressiivisten kulutusverojen korotuksen kuvittelisi johtavan johtopäätökseen, että näitä olisi syytä kompensoida. Raportti jättää tämän melkein huomiotta, mainiten vain kansanterveydelliset syyt, joiden ohjaamisvaikutuksen takia kompensaatiota ei tarvita. Tuntuu melkein piilovittuilulta köyhille.
Lisää seuraavassa osassa.