Kohtuullisen kevyt kokous, erästä suurta kaava-asiaa lukuunottamatta. Lista kaupungin sivuilla.

 

Ajankohtaiset asiat

Olennaisena, joskin ehkä vähän nörttinä, asiana esittelyyn tulevat suojateiden uudet tyyppipiirustukset. Aineisto ei liene vielä julkista, mutta vaikuttaa hyvältä niin esteettömyyden kuin pyöräilynkin kannalta.

Toisena olennaisena asiana on keskustan kehän suunnitelma, joka tullee pian päätöksentekoonkin. Tämän on sinänsä hyvä asia, vaikkakin kompromissi myös autoliikenteen ajamiseksi keskustan (vähän turhan pienelle) kehälle. Samalla kuitenkin lukittaudutaan siihen, että pyöräily saa Rongankadusta pääreittinsä.

 

Asemakaavan asettaminen nähtäville, Vuores Isokuusi

Kaavassa merkittävää on lähinnä koko: uuden alueen ydin Vuorekseen 4000 asukkaalle. Käy mielessä, että tämä lisännee Vuoreksen vetovoimaa palvelutarjonnan kautta, ja toisaalta kaiken järjen mukaan pientaloasumisen tarve on kyllä nyt sitten kaavan kautta tyydytetty pidemmäksikin aikaa. Tämä siis mahdollistaa alueelle niin umpikorttelihenkistä kerrostaloasumista kuin pientaloasumistakin – ja puurakentamistakin on ajatus edistää, jos maksaja löytyy.

 

Asemakaavaehdotus nähtäville, Koivistonkylä-Ilokkaanpuisto, Nirva-Hylliniitynkatu

Pitkään vireillä ollut hanke, jossa toisaalta täydennysrakentuu Nirva, mutta toisaalta energiatehokkuutta parannetaan alueen ulkopuolella toimivilla uusiutuvan energian ratkaisuilla. Vähän mielestäni kyseenalainen laskentatapa, mutta on tässä muitakin etuja – kuten nyt vaikkapa asuntorakentaminen ja investoinnit uusiutuvaan energiaan sinänsä.

 

Asemakaavaehdotus nähtäville, Työnpuisto ja Vapriikinraitti

Kaava mahdollistaa kävely-yhteyden rakentamisen Tammerkosken päällä Vapriikinraitilta Työnpuistoon (eli siihen puistoon, joka rajoittuu Lapintien alussa Satakunnankatuun). Hyvä asia, luo kauniin reitin ja toisaalta parantaa Tammerkosken rantojen käyttöä.

Sovite Vapriikinraitista Tammerkosken päällä.
Sovite Vapriikinraitista Tammerkosken päällä. Kuva: Tampereen kaupunki