1) Kilpailu lisääntyy
Kilpailun lisääntyminen on potentiaalisesti uudistuksen fiksuin osa, kuten Soininvaara kirjoittaa:
”Oikein toteutettuna tämä malli voi johtaa palvelujen tuotannossa evoluutioon, jossa toimintatavat kohentuvat, työnjako rationalisoituu ja kankeat organisaatiot kuihtuvat kilpailun mukana pois.”
Jos tätä ajattelee tulevalla 1,1 miljoonan Tampereen alueella, ovat mahdollisuudet aika laajat. Kaikkea ei tarvitse tehdä kaikkialla, vaan joku sairaala voi erikoistua polvileikkauksiin ja toinen taas kaihileikkauksiin. Samalla tehottomammat polvi- ja kaihileikkausyksiköt häviävät ajan saatossa pois.
Kunnallisen ja yksityisen tuotannon suhteeseen uudistus ei itsessään vaikuta: sote-alueella on mahdollisuus tilata hoidot kummalta tahansa, kunhan vain taloudellinen tehokkuus säilyy. Vastaavaa kehitystä on itse asiassa nähty viime aikoina seudullisen joukkoliikenteen kehittämisessä: bussilinjoja saadaan enemmän, halvemmalla ja kilpailusti usealta tuottajalta, kun tilaaminen hoidetaan keskitetysti yhdeltä taholta.
Kun tarkoituksena on saada aikaan säästöjä, katoavat niin tehottomat julkisten kuin yksityistenkin tahojen tuottamat palvelut (terveisiä Mänttä-Vilppulaan). Yksi häviäjä on olemassa: monitasoiset tilaaja- ja tuottajaorganisaatiot. Tampereella tätä kuvastaa Aamulehden (hieman graafisesti epäreilu) kuva:
Kukaan ei tiedä tarkasti, millainen käytännön johtamismalli perusterveydenhuoltoon syntyy. Ihmeenä kuitenkin pitäisin, jos Tampereella (ja samalla kymmenissä muissa kunnissa) kertautuva suunnittelu-, tilaus- ja tuotanto-organisaatio pystyisi säästymään ainakaan myöten yhtä tukevana.
2) Kuntarajat hälvenevät
Terveyserot eivät rajautuisi jyrkästi nykyisen kaupunkiseudun kuntien rajoille, kun perusterveydenhuoltoa voisi hakea muualtakin kuin kotikunnastaan. Tätähän voi tehdä jo tiettyyn mittaan asti ennenkin uudistusta (terveyskeskuksen ilmoittamalla), mutta uudessa rakenteessa ei esimerkiksi Tampereen seudulla rajoja olisi.
Toinen suuri kysymysmerkki, sosiaalipalvelut, voisi toimia samalla tavalla: kuntien ei tarvitse nykyiseen tapaan yrittää päästä eroon ns. huonoista veronmaksajista kun rahoitus ja palveluntuotanto hoidetaan heti yksittäistä kuntaa laajemmilla hartioilla. Miksi näin? Soininvaara jatkaa:
Viiden kuntayhtymän kulut maksetaan painotetun kapitaatioperiaatteen mukaan, eli kunnat maksavat vuotuista maksua asukasluvun ja ikäjakauman perusteella
Hyväosaisempien kuntien kannustimet kermankuorintaan poistuisivat. Samalla paineet tunteita herättäviin kuntaliitoksiin vähenevät (vaikkakaan eivät poistuisi), kun sopivista veronmaksajista ei tarvitse samalla tavalla kilpailla.
3) Valtaa katoaa, mutta sitä voidaan käyttää paremmin
Nykymuodossaan Tampereen ongelmat ovat ilmeisiä: on vaikeaa yrittää parantaa ihmisten hyvinvointia läpi eliniän, kun se mikä perusterveydenhuollon budjetissa säästetään, helposti ylitetään sairaanhoitopiirin budjetissa. Ongelma on ollut ärsyttävä, sillä jos verovaroja menee yhä enemmän sairaaloihin, riittää niitä vähemmän kaikkialle muualle.
Jos uusi malli pystyy toteuttamaan terveydenhuollon integraation halvemmalla (mikä on koko mallin ydin), ongelma poistuu erva-alueen päätettäväksi*. Tällöin Tampereen kokoisella kaupungilla riittää resursseja entistä paremmin ei-lakisääteisiin tehtäviin, joita kaupungin kokoisella alueella kannattaakin tehdä: kaupunkikehitykseen, kulttuuriin ja peruskoulutukseen. Näistä voi olla myös helpompi päättää ja keskustella, jos kaikki kehityshankkeet eivät hautudu terveydenhuollon rahoitusvajeen paikkaamistalkoisiin.
*) Ja tämän rakenteen demokraattinen hallinta vasta suuri erillinen kysymyksensä onkin: esimerkiksi Tampereen yli 1,5 miljardin euron vuosibudjetti tulee kalpenemaan tulevan sote-alueen budjetin rinnalla. Sitä ei voi täysin virkamiehille jättää.