Mitä Suomen The Officen tulisi mielestäni käsitellä

Nyt jotain muuta. Kuten monet muutkin, en ole ollut kovin innoissani siitä, että Suomeen tulee oma versio The Officesta. Jos sellainen kerran tulee, voin ottaa yhtä hyvin kantaa siihen, millainen siitä pitäisi tulla.

Suomalainen The Office, Konttori, kertoisi tietenkin viennistä, sillä kuten meille on alakoulusta lähtien joka ikinen päivä kerrottu, siitähän tämä maa elää. Eikä mistä tahansa viennistä, vaan koneiden viennistä. Koneiden vientihän kuitenkin on kansantalouden elinvoimalle jotain samaa kuin Neitsyt Maria katoliselle kirkolle – myytti, jonka todelliset uskovaiset sen kummemmin kyseenalaistamatta nielevät, ja se heistä todellisia uskovaisia tekeekin.

 

Tiimi

Jokaisen sitcomin ytimessä on tietenkin tiimi, niin tässäkin. Meidän Konttooriimme ajatus tiimistä tulee kuin itsestään, sillä Team Finland meillä on jo valmiina, ikään kuin viennin lihallisena tosiuskovien ruumiillistumana. Kun minä ajattelen 2000-luvun suomalaisia vientiponnisteluita, ajattelen vieläkin aikuisia ihmisiä huppareissa.

Tiimi koostuu kuitenkin ihmisistä:

  • Kun kerran koneita viedään, tarvitaan ainakin yksi mies: Jukka. Jukka menee yleensä myötävirtaan, mutta välillä vastavirtaan: mikään ei erota miestä pojista kuin kunnon viikset. Kauppamies, veteraani, idänkauppaan ehtinyt ja Lipposen aikoina kehittynyt vienti-insinööri, joka ei ole aivan kotonaan projektinjohtajana (“project director”) kun on tottunut asiat tekemään vanhalla tavalla verkostojen sijaan – ja kun lisäksi, vimmaisesta yrittämisestä huolimatta, ei englanti ole oikein tarttunut.
  • Jukalla on apuna tietenkin projektipäällikkö Linda, joka tuo tiimiin mukaan tarvittavan tuulahduksen espoolaisuutta ja tekemisen meininkiä. Kun Linda laittaa esittelykierroksen pyörimään, ja toivoo että jokainen jakaa jonkun matkamuiston, on hän todellakin tosissaan.
  • Ja lopulta, kaikki asiat hoitaa maaliin vastavalmistunut viestintäalan maisteri, projektikoordinaattori Riikka, jonka nimeä on tietenkin vaikea kaikkien hahmojen muistaa.

 

Jakso 1: Jalusta vai platform?

Aulaan unohtuneet Team Finland -hupparilaatikot kertovat, että projekti ei ole enää aivan aluillaan, vaan verkoston rakentaminen on täydessä käynnissä. Tarvitaan pienet yritykset, suuret yritykset ja kaikki siltä väliltä. Ja se eräs 40-vuotiaana itsensä rebootannut start up -jäbä Martti, joka on kova puhumaan jonka appsi saattaisi tässäkin olla paikallaan – ja jonka Lindan mies sattuu tuntemaan, mies kun on heitä, jotka tuntevat kaikki.

Suomesta nimittäin voidaan tuoda kerralla koko paketti, platformista appseihin asti, kaikki mikä liittyy tämänkin alan koneisiin ja alan koneiden digiloikkaan. “Mutta jos me, vähän kuin hallitus tai valtio, ollaan platform, niin mikä se platform on jonka tuottavat isot yritykset”, on jakson keskeinen kysymys kun valkotaululle piirtyy kuva verkostosta, jossa ollaan mukana. Onnekasta on myös se, että sanat eivät lopu kesken: valtio voi aina olla jalusta, jonka päälle varsinainen platform levitetään.

 

Jakso 2: Konsultti

Platform-kysymys osoittautuu kaikesta huolimatta vaikeaksi, ja paikalle kutsutaan vientikonsultti Jouko. Jouko ja Jukka ovat olleet “Jukka ja Jouko”-parivaljakko vientikentillä jo aiemmin, ja Jukan lähtiessä valtion leipiin, lähti Jouko yksityisyrittäjäksi tuottamaan palveluita yrityksille, jotka voivat vientiään edistää ostamalla palveluita Joukolta. Jouko on todellakin osa platformia, tai jalustaa, kummin vain.

Ja niin Jouko ehdottaa messuja, alan suurempia, jossa verkosto voi näyttää kyntensä. Kun matkalle pakataan kaikki, pienimmästä suurimpaan, ei tarvitse vaivata päätään sillä, sopiiko kaikkien tarjonta projektin fokukseen. Voihan siellä messuilla olla mukana yrityksiä hieman teeman sivustakin, voipa hyvinkin.

 

Jakso 3: Saapuminen

Messuille tulo on tietenkin aina yhtä kommellusta ja hässäkkää. Yksinäisyyttä hotellin aulassa, puuhakasta esitteiden levitystä, sopivan johdon etsimistä slidesettiä pyörittävän läppärin ja television välillä, liian innokkaita ulkomaalaisia messuemäntiä ja -isäntiä, hiestyvää puvuntakkia ja sen sellaista.

Standi, kuten aina, saadaan kuitenkin lopulta pystyyn, ja ensimmäinen päivä päättyy “mukavan rentoihin” juomatarjoiluihin eri standeilla – samalla kun voi ajatella vielä verkostoituvansa. Suomen standilla viinilajeina ovat punainen, valkoinen ja olut, sekä palanpainikkeena ruisleivästä tehdyt “palttoonnapit”, jotka happamina ja vain harvojen vatsalle sopivina aiheuttavat ansaittua epäluuloa.

 

Jakso 4: Messuilla

Muutenkin messuilla väki käyttäytyy kuin suomalaiset messuilla. Oltaisiin standilla, ja kun epäluuloinen intialainen saapuisi paikalle, olisi faktat kunnossa ja esitteet valmiina – kone, josta on ollut puhetta olisi hänelle juuri sopiva. Suurin osa jaksosta olisi tietenkin ohi menevää ihmisvirtaa, ilmeitä ja eleitä standilla, sekä edellisestä illasta väsynyt Jukka, joka ei paljoa ilmehdi. Start up -jäbä Martti on tietenkin kuin kotonaan.

Paras on kuitenkin säästetty viimeiseksi kun messuvieraat jo alkavat tehdä lähtöä. Niinpä odotettu vieras, ulkomaankauppaministeri, saapuisi messuille. Suomalaisten ydinjoukko, ja uupumaton koordinaattori Riikka, loisivat kulkuesteet käytäville Suomen paviljongin molemmille puolille. Ministeri olisi hieman myöhässä, mutta suomalaisten motitustaktiikka lopulta kestäisi: intialaiset, brasilialaiset ja muut kansat olisivat puheen ajan loukussa kuin venäläiset Raatteen tiellä. Kun jakso päättyy ja kamera etääntyy, ottaa tiimimme kuvia yllättävänkin kiinnostusta herättäneestä puheesta.

 

Jakso 5: Palaute

Jokainen organisaatio on tietenkin pohjimmiltaan organismi, ja organismin ensimmäinen tavoite on aina pysytellä elossa. Tiimimme ei tästä poikkea, ja messujen jälkeen verkosto kutsutaan koolle menestyksiä listaamaan sille taholle, jolla on oikeasti merkitystä, eli rahoittajalle.

Keskeinen kysymys on tietenkin se, mikä lasketaan “menestykseksi” – milloin asiakaskohtaaminen voidaan laskea niin merkittäväksi, että sen kehtaa raporttiin laittaa. Epätietoinen, hyväntahtoinen pienemmän yrityksen myyntimies ei pelin henkeä tiedä, kun viattomasti kertoo, että hänellä ei juuri projektista ole menestyksiä kerrottavana. Vieläpä oppii, ajattelevat kokeneemmat. Sillä mikäänhän ei ole niin onnistunut kuin suomalainen vientihanke silloin, kun siitä pitää raportoida jatkohankkeen saamiseksi.

Kauden päätöksen cliffhanger on tietenkin ilmeinen – onko rahoittaja vielä suopea tiimin ponnisteluille?

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
jotainmuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *