Ajankohtaisia: Kaksoisrooleista, Muotialan tontti KH:ssa ja valtuuston kokous 20.11.

Oikaisuvaatimus Muotialan tontista KH:ssa

Tampereen politiikassa on viime aikoina ollut tapetilla ns. Muotialan tontti, johon liittyen on keskusteltu Tampereen tytäryhteisön Kotilinnasäätiön toiminnasta ja tontin myynnistä kolmannelle taholle sopimusehdoista poiketen. Asiasta on mm. Aamulehti kirjoittanut aika paljon, eikä siihen ole erityisen paljoa lisättävää.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa viimeksi elokuussa, jolloin päätökseksi se, että Kotilinnasäätiön tulisi käyttää tonttikaupasta saamansa 1,15 MEUR Ranta-Tampellan rakennuskohteen toteutukseen. Kokouksessa vihreiden (2) ja vasemmistoliiton (1) edustajat esittivät päätösesityksen hylkäämistä ja sopimussakon perimistä kokonaan. Huomenna käsittelyssä on KH:n päätökseen liittyvä oikaisuvaatimus, jonka pohjalta konsernijohtaja Yli-Rajala esittää asian palauttamista valmisteluun, sillä alkuperäinen päätös saattaa olla EU:n valtiontukisäännösten vastainen. Muilta osin oikaisuvaatimukseen ei oteta kantaa.

Itse näen, että on hyvä jos asia palautetaan uudelleen valmisteluun, ja asiasta päästään kaikki riskit kaupungille minimoiden eteenpäin. On tärkeää, että sopimukset ja niiden tulkinnat ovat samanlaisia kaikille, ja tämä on myös Kotilinnasäätiön etu. Toivottavasti asiasta päästään tämän jälkeen eteenpäinkin. Vihreillä toki asiasta linjaavat viime kädessä edustajamme kaupunginhallituksessa.

 

Kaksoisrooleista

Osaltaan ylläoleva tapaus on herättänyt myös yleistä keskustelua siitä, missä määrin on hyväksyttävää, että kaupungin tytäryhteisöissä toimivat henkilöt toimivat myös kaupunginhallituksessa tai sen konsernijaostossa. Useimmilla puolueilla tällaisia kaksoisrooleja ei ole, mutta Kotilinnasäätiön yhteydessä tämä asia on noussut esiin, ja siihen on usein kysytty vihreiltäkin kantaa.

Itselläni ei ole asiassa sen kummemin syytä tai halua mestaroida: tämähän on erityisesti Tampereen demareiden asia. Samalla kuitenkin ainakin itse näen pormestari Lylyn ajatukset kaksoisroolien purkamisesta myös SDP:ssä järkevinä. Kaksoisroolien välttäminen on tamperelainen tapa jo nykyään, ja se yksinkertaa asioiden käsittelyä eri toimielimissä kun jääviyksiä tarvitsee miettiä mahdollisimman vähän. Lisäksi on niin, että laajassa koalitiossa erilaiset kohut ja asioiden selvittelyt vievät aikaa kaikilta päätöksenteossa, ja heijastuvat yleisesti kuntapolitiikan maineeseen.

 

Kaupunginvaltuuston lista 20.11., muutama olennainen asia:

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Aamulehti, Tampere, Valtuuston kokoukset, Vihreät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *