Nykyisten ja tulevien asukkaiden Tampere

  • Tampere on monin tavoin menestynyt kaupunki, ja tässä on ollut roolinsa niin hyvällä päätöksentekokulttuurilla kuin myös ennakkoluulottomalla asenteella. Tätä täytyy vaalia jatkossakin.
  • Tampereen kasvu tulee mahdollistaa, ja tämä onnistuu parhaiten täydennysrakentamalla kantakaupunkimaista, ihmisläheistä kantakaupunkia myös jatkossa.

Luonnon ja ympäristön Tampere

  • Luonnon monimuotoisuutta tulee vaalia niin kantakaupungissa kuin muuallakin – ja tämän tulee olla reunaehto kaikelle toiminnalle. Luonnonsuojelualueiden määrää tulee kasvattaa ja esimerkiksi Kauppi-Niihama tulee suojella.
  • Tampereen ilmastopäästöt eri sektoreilla tulee painaa nollaan, ja esimerkiksi energiantuotannossa on siirryttävä kohti hiilinegatiivisuutta.

Elinvoimainen Tampere

  • Kansainvälisesti avoin ja houkutteleva Tampere on paras ympäristö myös yrityksille – sekä osaajille, jotka Tampereelle haluavat tulla. Tampereen kansainvälisyyttä on entisestään vahvistettava.
  • Monimuotoinen kaupunkiympäristö, jossa on laajat kaupalliset palvelut, on paras vetovoimatekijä.

Sivistyksen ja kulttuurin Tampere

  • Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen resursseista tulee pitää kiinni, ja koulujen resurssoinnilla tulee puuttua myös segregaation estämiseen.
  • Kulttuuritilat, keikkapaikat, taidemuseot ja teatterit ovat olennainen osa Tampereen vetovoimaa, ja niiden kehittämistä tulee jatkaa.