Kaupunginhallitus kokoontuu huomenna kehittämiskokoukseen linjaamaan raitiotiestä ja menen tuuraamaan Olga Haapa-ahoa.

 

Talous- ja strategiaprosessin aikataulu 2018

Paljon puhuttu tasapainotusohjelma tulee kaupunginvaltuustoon 23.4. Sitä ennen käsittelyä on mm. kaupunginhallituksessa, ja toki ryhmätkin keskenään asiaa käsittelevät.

 

Joukkoliikenteen vuoden 2021 linjastosuunnittelu

Tässä halutaan hyvissä ajoin valmistautua vuoden 2021 tilanteeseen, jossa ratikka kulkee vain Pyynikintorilta TAYSille ja Hervantaan. Tämä on mielestäni selvästi joukkoliikennelautakunnan asia hoitaa. Sinänsä olen sitä mieltä, että nyt kun kaupungin itäosissa joukkoliikenne raiteiden myötä merkittävästi parantuu, on syytä levittää ensiluokkaista palvelutasoa länteen busseilla – erityisesti tässä ensimmäisessä vaiheessa Lielahteen,R Lentävänniemeen ja Tesomalle.

 

Raitiotien linjaus välillä Sepänkatu – Hiedanranta

Julkisessa keskustelussa Sepänkadun ja Hiedanrannan välisen linjauksen pohdinta on jäänyt vähän vähäisemmäksi. Olen pohjaesityksen kannalla, vaikka tavallaan Kansi-vaihtoehdossa olisi ollut enemmän potentiaalia maanrakentamiseen heti alussa. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että tarvittaessa kansirakenteen saa vielä Silta-vaihtoehtoon yhdistettyä myöhemminkin. Nyt toteutettavassa vaihtoehdossa palvellaan ainakin pian rakentuvaa Santalahden aluetta paremmin kuin muut vaihtoehdot. Ratikkaa rakennetaan siis myös lähitulevaisuutta ajatellen, vaikka välillä on muutakin väitetty.

Se, mikä pohjaesityksessä ärsyttää, on Paasikiventien estevaikutus, ja osin huonommat kävely- ja pyöräily-yhteydet. Näitä on vielä jatkosuunnittelussa parannettava.

Silta-vaihtoehto, joka lähtee Santalahdesta kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (hieno Tolkien-viittaus nimistössä sinänsä).

 

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Tästä on käyty jonkun verrankin keskustelua julkisuudessa. Menemättä asiaan sen syvemmin, kaupunginhallituksen kehittämiskokous on paikka, jossa erilaisia suunnitelmia voidaan käydä läpi.

Oikeastaan voisi ajatella, että eri vaihtoehtojen suunnittelu ja vakavakin harkinta on suorastaan kaupunginhallituksen velvollisuus. Kun Hatanpään valtatien suunnassa on kymmenien miljoonien eurojen maanjalostuspotentiaali (ihan kaupungillakin), tuhansia asukkaita ja nyt nousevat Ratinan kauppakeskus ja Areena, on joukkoliikenteen tähän tarpeeseen vastattava. Tätä taustaa vasten puolen miljoonan euron suunnittelutilaus ei ole kovin iso satsaus.