Vanhempien luona käydessä tulee luettua aina Aamulehden pääkirjoitus, joka saa rutiinin puutteesta johtuen mielipidekirjoituksen usein liikkeelle. Tilanne on kuitenkin sen verran eläväinen, että vanhentumisen riski olisi aika kova.
In any case, pääkirjoituksessa mainitaan, että vihreät ovat nyt hallitusneuvottelujien pohjia kiristääkseen ”unohtaneet kestävyysvajeen” (ilmeisesti ottamalla ennakkoehdoksi perusturvan korotuksen). Tämähän ei ole näin: valtiontalouden kestävyysvaje on huomattu tarkasti esimerkiksi veropoliittisessa ohjelmassamme (jonka linjauksista Aamulehtikin on uutisoinut), ja olemme hahmottaneet mittaluokan sekä keinot avoimin kortein, joita tullaan myös neuvotteluissa ajamaan. Tuntuisi kuitenkin hullulta vain lähteä hallitukseen hoitamaan pelkkää kestävyysvajetta ilman painotuksia tai mutinoita. Jos halutaan hoitaa pelkästään kestävyysvajetta, kyllä Kokoomus voi sen matokuurin koittaa tehdä sitten itsekin, mutta vihreiltä on siihen vetoapua turha odottaa jos samalla ei edes yritetä pitää huolta heikommista.
Lisäksi on Aamulehdeltä aikamoista vihjeettömyyttä olla huomaamatta, että esimerkiksi Metalliliitto odottaa saavansa 4 prosentin palkankorotukset (sen päälle, että taantuman aikana reaalipalkat nousivat vielä aika paljon). Inflaatiokin on tietenkin noussut, mutta en näe metalitaollisuudessa ainakaan mitään sellaista räjähtävää tuottavuuden ja kilpailukyvyn parannusta joka nuo kattaisi. Jos samalla yhteiskunnassa ei olisi sitten varaa nostaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa (luokkaa 100 miljoonalla eurolla ilman kytköksiä), olisi se aika tiukka valinta.
Nyt tietenkin voidaan spekuloida, että mitä asioita tulee kaatua, jotta potentiaalisista hallitusneuvotteluista kehdattaisiin lähteä ulos. Eli voidaan kysyä, velvoittaako ilmastolaki, perusturvan nosto ja ydinvoimalupien estäminen olemaan hallitusneuvotteluissa niin kauan kuin ne suinkin ovat pöydällä? Mielestäni ei, kuten vihreiden ehdoissakin mainitaan, on ilmastolaki vain esimerkki kunnianhimoisesta ympäristö- ja ilmastopolitiikasta ja perusturvan nosto asia joka muun muassa tulee hoitaa.
Ilmastolakihan ei sinällään ei kohota ilmastopoliittista kunnianhimoa, jos päästöbudjetit jätetään olemattomiksi. Tavoitteen tulee noustakin riittävän korkeista päästövähennystavoitteista (ja esimerkiksi sitä ohjaavasta veropolitiikasta, *öhöm* demarit), kuin että säädetään pelkästään löysä laki jolla on vain kiva nimi.
2 thoughts to “Aamulehti ja neuvotteluspekulaatiot”
Ihan salamana luettuna löysin seuraavat virheet tuosta pääkirjoituksesta:
1) ”Vihreiden” kirjoitettu ”virheiden”
2) Kirjotuksessa väitetään, että ehdot sääti vihreiden puoluehallitus, vaikka toimijana olivat vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä.
Aamulehteä parhaimmillaan tämä siis.
Joo, en jaksanut noihin virheisiin tarttua, ja aluksihan oli kirjoitettu puoluevaltuuskunta, eli 1/2 oikein. Ei paha. 🙂
Comments are closed.