Ajankohtaiset asiat

Mukana mm. Pappilan ja Koilliskeskuksen liikennesuunnitelmat. Lisää näistä esittelyn jälkeen.

Kantakaupungin avoimet maisematilat

Vaikka tällä ei erityistä lainvoimaa olekaan, on tämä on ollut ihan tervetullut selvitys. Vaikka kaupunkia täydennetään, pitää tunnistaa joitakin olennaisia näkymiä, mitä ei saisi rakentamisella peittää. Selvityksessä viitattuihin peltomaisemien suojeluun suhtaudun ehkä hieman skeptisemmin, mutta ei näistä nyt varsinaista estettä ole muodostumassa.

Luhtaankadun asemakaavan hyväksyminen

Tulee pöydältä, hyväksyttäneen nyt.

Vuoreksen Aurinkorinteen (Isokuusi II) hyväksyminen

Tulee hyväksyttäväksi – sinänsä ihan hyvä, että loppuvaiheessa tuossa on vielä tarkasteltu pääikkunoiden näkymiä ja suuntauksia, koska ei ole täysin oletettavissa että ilman _sääntelyä_ ratkaisusta tulisi kestävä. Joissakin rakentamiseen liittyvissä ratkaisuissa en oikein luota markkinoihin.

Muuten alueesta tulee ihan kelpo – harvoja paikkoja Tampereella, jossa oikein voimalla edistetään puukerrostalojen rakentamista. Toivottavasti kovat ajat eivät säikäytä toteuttajia, vaan lähtisivät liikkeellekin.

 

Havainnekuva
Havainnekuva

Poikkeamishakemus Härmälässä, Lentovarikonkatu 2

Käy kyllä. Lähinnä haetaan joustoa autopaikkanormiin (pitäisi olla 79 autopaikkaa, halutaan toteuttaa 46). Kertoo lähinnä siitä, miten kaavan hyväksynnän aikaan v. 2006 on nähty Härmälänranta joukkoliikenteen kannalta aika erilaisena alueena.

Kissanmaankadun katusuunnitelma Ahmankatu – Takahuhdintie

Tämä on tavallaan hankala asia, kun suunnitelma (toisistaan erotettu jalkakäytävä ja pyörätie) on ihan kohtuullinen, mutta puutteitakin on. Samalla olisi mahdollisuus miettiä alueen liikenneverkkoa laajemminkin. Olen tässäkin kohdassa (Tampereen polkupyöräilijöiden esittämien) erillisten pyöräkaistojen kannalla, pyöräilyn sujuvuuden ja toisaalta talvikunnossapidon takia. Linja-autot mahtuvat tuossa kyllä kulkemaan

Aiheeseen liittyen, päätösesityksessä toista ratkaisua perustellaan mielestäni hivenen hassusti:

”Pyöräkaistat soveltuvat parhaiten väylille, joissa moottoriajoneuvojen liikennemäärät
ovat kohtuulliset ja raskasta liikennettä on vähän. Kissanmaankatu
on alueen kokoajakatu ja siellä on jonkin verran raskasta liikennettä
kuten linja-autoja. Ennusteiden mukaan Kalevanrinteen ja Hakametsän
maankäytön kehittyessä Kissanmaankadun kokonaisliikennemäärä ja
raskaan liikenteen määrä kasvaa tulevaisuudessa.”

Tässähän ollaan erään liikennepoliittisen ajatuksen ytimessä: jos luomme autoilulle otolliset olosuhteet ja leveämmät kaistat, on ilmeistä että sen määrä kasvaa. Mikäli taas varaamme kadun poikkileikkauksesta tilaa pyöräilylle, on yhtä lailla ilmeistä että pyöräilyn suosio lisääntyy. Eri liikennemuotojen suosio ja määrä eivät ole ylhäältä annettuja vakioita, vaan ihan poliittisten ratkaisujen tuotoksia.

Olen melko todennäköisesti esittämässä suunnitelmaa palautukseen, jollei nyt kovin ihmeellistä tule esiin.