Asialista vaikuttaa keveältä. Ajankohtaisissa asioissa ihmettelisin, jos emme kävisi läpi raitiotien tilannetta. Ratikkahan tulee lautakunnankin työohjelmaan vaikuttamaan oikeastaan heti päätöksen jälkeen – ja on tietenkin vireillä olevien kaavojen osalta jo vaikuttanut. Tietenkin sillä oletuksella, että päätös on myönteinen.

Kaupinojan vedenottolaitoksen laajennus

Tärkeimmät ensin: Kaupinojan sauna ei ole vaarassa. Tarkoituksena on laajentaa vanhaa vedenottamoa ja samalla täsmentää uimarannan ja saunan rajauksia. On ehkä syytä pyöräillä Kaupissa katsomassa pyöräparkkien tilannetta, kun ehdotusvaiheessa asiaa tullaan tarkentamaan.

Asemakaavamuutokset

Ei erityisiä: lisää rakennusoikeutta Lintulammille pientalotontit jakamalla, rakennusoikeutta Kämmenniemeen (=Teiskoon) ja polttonesteen myyntilupa Sarankulmaan. Ja Gasum haluaisi myydä maa-/biokaasua Lielahdessa – ei haittaa, etenkin kun lupa on ehdollinen sen suhteen, että Lielahti rakennetaan tuonkin paikan kohdalta täydemmäksi.

Katusuunnitelmat Rantaperkiössä

Halutaan rakentaa jalkakäytävä matalan liikenteen tonttikatujen reunaan. Käyhän tämä, mutta mutta: onhan se nyt vähän turhaa, kuten muistutuksista käy ilmi: liikenneturvallisuuden kannalta samanlaisiin tuloksiin päästäisiin, jos kaikki liikenne olisi samalla tonttikadulla. Käy mielessä, että tässä on taustalla jonkinlainen mielikuvallinen turvallisuustason nosto, johtuen läheisen koulun saattoliikenteestä.

Itse käyttäisin nämäkin muutamat kymmenet tuhannet eurot sitten laadukkaampaan jalankulku- ja pyöräilyinfraan muualla, kuin hivenen tarpeettomalta tuntuvaan infraan tässä. Pitänee kysyä asiasta.