Yhdyskuntalautakunta kokoontuu taas tiistaina. Lista on aika on kevyt, mutta ajankohtaisissa asioissa on tärkeitä asioita

Ajankohtaiset asiat: Vuosisuunnitelma 2016

Vuoden 2016 vuosisuunnitelma tulee käsittelyyn. Ihan hyviä painopisteitä, mutta tarkemmassa tarkastelussa pitäisi saada vielä joitakin olennaisia kohteita aikatauluun, kuten esimerkiksi keväällä hyväksytty Tuomiokirkonkadun katusuunnitelma sekä nyt suunnittelussa oleva Rongankadun pyöräilyn laatukäytävä. Jos pormestariohjelman painopisteitä (pyöräilyosuuden kasvattaminen, täydennysrakentaminen) halutaan saavuttaa, ei noissa voi aikailla.

 

Ajankohtaiset asiat: Väinämöisenkadun ja Vuoreksen pyörätieselvitykset

Lautakunnassa haluttiin selvityksiä tehtäväksi vaihtoehtoisista pyöräilyn laatukäytävistä. Erityisesti Väinämöisenkadun selvitys tuntui heti alkuunsa turhalta, kun Sammonkadun remontti on ratikkaprojektin myötä muuttamassa kadun profiilia pyöräilyn osalta paremmaksi: pyörätiet tulevat niin kadun etelä- ja pohjoispuolelle. Käytännössä Väinämöisenkadun remontti edellyttäisi kaiken kadunvarsipysäköinnin poistamista kadulta, jolla on turha asukkaita ärsyttää. Nykyisellään Väinämöisenkatu palvelee paikallisena reittinä ihan hyvin pyöräilyä, kun ajoradalla on mukava pyöräillä – edes liikennevalot eivät häiritse.

Tietenkin voisi ajatella, että selvityksen ketunhäntänä kainalossa olisi ollut pyöräily-yhteyksien torpedointi Sammonkadulta, mutta ei kai kukaan nyt tällaista vakavissaan yrittäisi? Eihän? Kivijalkakauppiaat, Sammonkadun S-Market sekä uudet ja vanhat talot tietenkin kärsisivät suunnattomasti jos pyöräteitä ei suunnitelmien mukaan tehtäisi.

Vuoreksen raporttikaan ei sen paremmin anna aihetta toimenpiteisiin. No, ainakin kaupunki työllisti konsultteja.

 

Ilpo Sirnön (sd.) aloite ammattitaito-/koulutustaitovaatimusten lisäämiseki Tampereen kaupungin hankinnoissa

On ilmeisesti herättänyt huolta, että kaupungin katu- ja muita töitä tehdään liian vähällä koulutuksella. Aloitteessa ajatellaan, että pätevyysvaatimuksia lisäämällä parannetaan työn laatua ja voidaan kannustaa nuoria mm. ammattikouluun. Ok. Vastaus oli kohtelias.

 

Kaava-asiat (tonttien jakamiset Vehmaisissa ja Koivistonkylässä)

Ovat ok. Koivistonkylä jäi viimeksi pöydälle, joten jospa nyt päästäisiin hyväksymään.

2 thoughts to “Yhdyskuntalautakunnan lista 1.9.

  • Heikki Kerppilä

    Pyörätieselvityksiä ei näköjään ole laitettu mukaan esityslistalle eikä pöytäkirjaankaan. Miksiköhän? Väinämöisenkatuhan tuossa tulikin käsiteltyä, mitä siellä Vuoreksessa edes selvitettiin?

    • admin

      Nuo olivat ajankohtaisissa asioissa, joten eivät ole (hieman hölmösti) osa pöytäkirjan julkisia liitteitä. Vuoreksesta selvitettiin vaihtoehtoista pääreittiä keskustaan nykyisen Nirvan reitin sijaan, ja tämä saattaa jotain toimenpiteitä jollain aikataululla aiheuttaakin. Tässä on vain ongelmana se, että Sulkavuori korkeuseroineen on vähän joka tapauksessa matkalla vastassa.

Comments are closed.