 |
| Volter Kilpi writing some hard-core Finnish modernism! |
Ehdoton suomalainen lempikirjani on Volter Kilven Alastalon salissa (myöh. Alastalo), jonka olen lukenut jokaisen parittoman vuoden toukokuussa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Parillisina vuosina vuorossa on Kilven Kirkolle, joka tosin on alkanut kyllästyttää.
Myönnän, että lukiolaisena Alastalon lukemisessa oli kyse jonkinlaisesta hämärästä snobismista, mikä varmasti meni toimintana hukkaan. Kuka nyt 2000-luvulla välittäisi siitä, mitä ihmiset lukevat. Fiksu liike se oli silti, sillä jäin koukkuun. Kauniin kielen ohella myös teemat saivat minut koukkuun.
Pohjimmaltaanhan romaanissa kuvataan kustavilaisen Alastalon talon isännän Hermanin liiketoimintasuunnitelman esittelyä potentiaalisille osakkaille. Tarkoituksena on varustaa kolmimastoinen purjealus, parkki, joka olisi paikkakunnan toistaiseksi mittavin yhteishanke. Kukaan suuristakaan isännistä ei ota osalleen kuin yhden kahdeksasosan koko aluksesta.
Kapitalismin henki ja murtuvat hierarkiat
Laivojen varustaminen muuttaa nopeasti perinteisen kyläyhteisön luonnetta: maatalouteen sidotussa taloudessa tuottoja ja riskejä ei jaeta, vaan jokainen isäntämies on vastuussa oman talonsa menestyksestä koko omaisuudellaan. Parkin, ja muiden alusten, varustaminen hajauttaa riskejä ja tuottoja. Menestyminen oman tilan organisoinnilla ei olekaan niin olennaista kuin kyky sietää riskejä, välttää huonoja hankkeita ja sijoittaa menestyviin sekä tulla toimeen muiden kanssa.
Yhtiökumppanit nimittäin sitoutuvat toisiinsa paitsi kirjaamalla nimiinsä osia yhteisistä aluksista, myös keskinäisellä velanotolla. Benjamin Franklinin hengessä säntilliset velanmaksajat ja parhaimmat liikemiesisännät pystyvät lainaamaan muilta rahaa hankkeisiinsa. Kerronnassa kykyä riskinottoon selvästi ihaillaan perinteisen varovaisuuden kustannuksella. Ja miksei ihaltaisi, onhan se ainoa keino murtaa kylän perinteisiä hierarkioita.
Alastalon menestys pienestä talostaan huoliamtta on luonut esimerkin menestyksestä. Kapitalismin kyläyhteisöön tuova murros kytkeytyy kuitenkin Janne Pihlmaniin, kirjan vastahankoisen antagonistin Pukkilan äpärälapseen. Piian poikana Jannella ei ole muuta kuin kykynsä, mutta Alastalo on valmis sijoittamaan hyvään nuoreen perämieheen niin osuuden (1/16) parkista, parkin päällikkyyden ja oman tyttärensä. Pukkilan legitiimi poika ei saa tytärtä, ja parkistakin vain vaivoin samankokoisen osuuden.
Samalla Janneen sijoittamiseen kytkeytyy myös ainakin omasta mielestäni kirjan suurin paradoksi: Alastalo on menestynyt hajauttamalla varojaan pois pelkästä harmaasta maanviljelyksestä, mutta nyt yhtäkkiä Jannen auttaminen nouseekin kaikkien liiketoimien yläpuolelle. Liiketoiminnasta ei ole elämäntehtäväksi, mutta paljon se kuitenkin mahdollistaa.
Avautuva maailma, vapaa kauppa ja henkinen pääoma
Markkinatalouden ohella kirjassa käsitellään myös rajat ylittävää kauppaa, joka tapahtumahetkellä 1800-luvun lopussa oli poikkeuksellisen vapaata. Sisäkertomuksessa kapteenit muistelevat tullimiehen jymäyttämistä sääntelyn synkkinä vuosina, mutta tapahtuma-aikana moisesta ei ole tietoakaan. Parkki tarvitaan nimenomaan yhä pidemmälle suuntautuvien retkien takia, joilta voidaan tuoda myös kalliimpia tavaroita. Vapaa kauppa on tuonut ennen näkemättömän paljon materiaalisen hyvinvoinnin tunnusmerkkejä (naisille huiveja, miehille piippuja) pitäjään, jolla ei ole ennen ollut mitään muita hyödykkeitä kuin meri ja silakat.
Ehkä merkittävämpää on kuitenkin vapaan kaupan tuoma mielten avartuminen. Pitäjän mahtimiestä Langholmaa ei suoraan haasteta, mutta ajatuksissa menestyvimmät liikemiehet Alastalo, Pukkila ja Härkäniemi halveksuvat rusthollari Langholman asemaa, joko hienokseltaan tai suoremmin. Talonpoikaisto nousee porvaristoksi ja jättää aristokratian ihmettelemään muuttunutta asian tilaa.
Suomalaisessa kontekstissa aristokratia on vieläpä poikkeuksellisen aseeton: siinä missä eurooppalaisessa perinteessä (kuten vaikka Mannin Buddenbrookeilla) aristokratia voi tukeutua kulttuuriin, joutuu Langholma nojaamaan vain Raamattuun ja sovinnaisuuteen.
Vihjeitä matkojen tuoman sivistyksen ylivoimasta annetaan pitkin matkaa: piippua yli 80 sivua valitseva Härkäniemi pystyy erittelemään valintojaan tarkasti, kun taas Langholmalle piippu valikoituu käteen vain vallantäyteisen omanarvontunnon kautta. Nouseva porvaristo pystyy myös luottamaan toisiinsa: vaikka maalaisaristokraatti Langholmalta haetaankin hankkeeseen moraalinen tuki, saattaa kerta olla viimeinen. Liiketoiminnan kerryttämä pääoma syrjäyttää perityn omaisuuden merkityksen.