Siinä missä Tampereella hävittiin tuhat ääntä, muualla Pirkanmaalla saatiin lisää, joskaan ei riittävästi. Kuntakohtaisen yleisanalyysin samoin kuin kuvan, siitä paljon jäätiin vajaaksi, saa Oraksen mainiosta blogauksesta. Muutama juttu tulee tähän ohelle vielä mieleen.

Mikseivät vihreät heränneet äänestämään?

Kun ennakkoäänet tulivat, olin verrattain toiveikas: 7,1 prosenttia ennakkoäänistä olisi perinteisesti tarkoittanut yhdeksää, tai jopa kymmentä prosenttia kaikista äänistä. Vihreiden äänestäjät ovat perinteisesti heränneet myöhään ja ajatukseni auliisti jaoin myös vaalivalvojaisten väelle tuloksia selostaessani. Sehän meni pieleen, sillä korjauskertoimeksi tuli tällä kertaa 1,17 ja 8,3 prosenttia kokonaisäänistä. Vaaliviikolla siis meni jotain pieleen, ja tämä ehkä olisi pitänyt ymmärtää gallupista jossa vihreiden äänestäjistä 48 prosenttia oli epävarmoja.

Eri analyyseissä on puhuttu paljon siitä, että epävarmat äänestäjät taktikoivat ja äänestivät siksi demareita, mutta ennen kaikkea kokoomusta vihreiden sijaan. Tilastot eivät tätä tue pelkästään tätä: kokoomuksen ohella myös vasemmistoliiton varsinaisen äänestyspäivän äänet paranivat . Itselleni helpommin nieltävissä oleva selitys olisikin epävarmojen äänestäjien horjahtaminen vasemmistoon varsinaisena äänestyspäivänä, ja vihreitä mielivien kokoomusäänestäjien pelko Soinista pääministerinä. Kun tähän vielä lasketaan mukaan pienehkö piraattien vaikutus, ei muuta tarvita.

Eri asia tietenkin on, mitä . SAK:n julkistus vihreiden oikeudenmukaisesta verolinjauksista tuli harmittavan (epäilyttävän?) myöhään, samalla kun Suomen Luonnon vasemmistoylistys tuli juuri tuossa viikolla. Tiedän, vähän katkeraa, mutta jos nämä yhdistetään yleiskampanjan välittämiin viesteihin, emme oikein pystyneet torjumaan ydinviestin vuotamista, tai saamaan yllättävän tahon tukea täysillä mukaan.

Korrelaatiot muihin puolueisiin verrattuna

Disclaimer: Kannattaa muistaa, että leipätyönäni välitän taloudellista informaatiota eri jutuista organisaation johdolle. Intuitiiviset tulkinnat datan välittämistä viesteistä istuvat siis syvällä.

Pirkanmaalla näyttää joka tapauksessa olevan kolme kaupunkipuoluetta: johonkin mittaan Kokoomus, työläiskaupunkeihin painottuen vasemmistoliitto ja leimallisesti vihreät. Tämä tietenkin asettaa korrealaatiota myös siihen, että näitä puolueita äänestetään samalla trendillä kaupunkimaisilla alueilla, vihreillä ja vasemmistoliitolla vaikuttaa olevan selvempi yhteys asuinpaikkaan kuin olisin voinut kuvitellakaan.

Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin vasta se, kun vertailemme muutoksia viime eduskuntavaaleista ja näiden korreloitumista eri puolueiden välillä. Näyttääkin siltä, että korreloimme lievän negatiivisesti (lue: menetämme ääniä), sekä kokoomukselle (-0,19, luottamusväli 99 %) että vasemmistoliitolle (-0,19, luottamusväli 99%). Oikeisto-vasemmisto-jaolla kikkailulla emme tule pärjäämään, ja meitä äänestävillä onkin oltava (ja on ollutkin) muita syitä äänestää meitä. Itse keksin montakin, nyt tarvitsee saada viesti suunnattua. Itse olen viehättynyt kovasti Mikael Kuisman ajatukseen poliittisen akselin luonnista, jossa on paljon hyvää.

Pikaisesti katsoen näyttää myös siltä, että eräs asia Pirkanmaalla tulee olemaan selvä: eloon jää joko persut tai keskusta, molemmille ei tule olemaan tilaa. Elinkeinorakenteen muutos taitaa vielä tukea ensimmäistä, joten jänniä aikoja on luvassa reuna-alueiden siltarumpupolitiikalle.

Miten kuntavaaleihin?

Huomio kiinniittyykin tässä vaiheessa etenkin kunnallisvaaleihin, ja niihin kuntiin joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota: Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Nokia ja Kangasala. Tampereella ja Pirkkalassa tavoitteena tulee olla selvä torjuntavoitto: perussuomalaiset ovat ajaneet ohi, ja merkittävimmät kaupunkien kehitykseen vaikuttavat luottamustoimet ovat vaarassa livetä, jos kehitys jatkuu. Hyvänä puolena asiassa on ainakin perintesten puolueiden määrämän blokkipolitiikan (lue: aseveliakselin comebackin) ilmeinen vaikeus. Samoin vihreillä on näillä paikakkunnilla perinteisesti vahva organisaatio ja mahdollisuus tehdä vahvaa kampanjaa.

Voittoa saaneet Tampereen ympäryskunnat (Lempäälä, Nokia ja Kangasala) ovat puolestaan mielenkiintoisempia. Nokialla ja Lempäälässä on menty ohi keskustasta (lähinnä tietenkin persujen onnistumisen takia) ja Kangasalla saavutettiin voittoa ilman omaa ehdokasta. Kunnollisen kunnallisvaalikampanjan rakentaminen näillä seuduilla tulee tuomaan uudentasoisisa mahdollisuuksia vaikuttaa. Tätä pitää alkaa itsekin duunailemaan.