Tontteja ei tule jakaa jonon ohi, eikä jonossakaan

HS:n Oma kaupunki uutisoi tänään, kuinka Vantaa perustaa oman eliittiosastonsa tonttijonoon ”kaupungin avainhenkilöille”, jotka ovat Vantaan kannalta merkittäviä yritysten, tieteen, taiteen tai urheilun edustajia. Tarkkoja kriteereitä en tähän löytänyt, mutta ilmeisesti rajoja valmistaudutaan hakemaan sitten valituskierrosten jälkeen myös oikeudesta. Outoa olisikin, jos tuollaisesta ei valitettaisi. Tuon homman lähtöajatuksena on kuitenkin ollut tontin saaminen kokoomuslaiselle ex-kansanedustajalle, kun asia ei ensimmäisellä kerralla onnistunut.

Kovin kummallista on ihan ylipäätään, kuinka tärkeää Vantaalle on saada kellokkaita asumaan omakotitaloihin – vaikka brändinrakennusmielessä tarpeet voi ymmärtää. Perusteiden kannattaisi kuitenkin olla avoimia. Kuinka paljon ihmisten (nimbyily-entusiasteja lukuunottamatta) intoa muuttaa Vantaalle lisää vaikkapa tieto siitä, että Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri saattaa rakentaa kotiaan naapuriin? Lisäksi 16 tontin luovutus on määränä niin pieni, että on melkein ihme, jos kaupunkisuunnittelulautakunnan omista verkostoista löydy sopivia kellokkaita talonrakentajiksi.

Tonttiarvonnat keskiluokan leikkinä

Laajemmin asia liittyy tietenkin siihen, miten tontteja suurilla kaupunkiseuduilla jaetaan. Maan ilmennyttyä Vantaalla (samoin kuin muuallakin kaupunkiseuduilla) niukaksi hyödykkeeksi, on maata alettu jakaa hyödyntämää arvontoja. Tätä on perustelu sillä, että kaupungeissakin omakotitaloasuminen (kunniallisen suomalaisuuden korkein aste) ei livu keskiluokalta sivu suun.

Samalla tonttien hintasääntelyllä luodaan joka tapauksessa väki kahtia tasan niiden tulojen mukaan, jotka pystyvät ylipäätään omakotitalon muuttamaan. Pääkaupunkiseudulla vaatimattoman sadan neliön omakotitalon hinta on 274 000 euroa, joka rajaa järkevillä asumiskustannuksilla alle 4500 euron kuukausituloilla olevat taloudet pois. Vantaalaisten keskituloilla (28 000 euroa) tämä tarkoittaa noin puolia kaupungin asukkaista.

Vieläpä on kovin helppo kuvitella, kuinka vielä tämänkin karsinnan jälkeen kiinteistöveron korotuksia sitten vastustetaan pontevasti jonkun Martinlaakson omakotitaloyhdistyksen voimin, kun ”omakotitaloasuminen on muutenkin niin kallista”. Jos satunnaisesti valitun porukan asumista subventoidaan heti lähdössä, vaikeuttaa se esimerkiksi ympäristön kannalta oikeudenmukaista verotusta tulevaisuudessakin – asumisen kustannukset kun pitää kytkeä tuloista irti muissakin kohdissa.

Sosiaalista eriytymistä vastaan voidaan taistella kyllä sitten muutenkin, esimerkiksi kaavoittamalla kaupungin vuokrataloja, vastaanottokeskuksia tai tuetun asumisen yksiköitä. Niiden sijoittelu naapurustoon taitaa vain olla lievästi hankalampaa. Perimmältään tämä johtuu tietenkin siitä, että kun kerran on jo tehty kaikkien vantaalaisten edun kannalta kyseenalainen päätös (eli arvottu asuinalueen asukkaat tietyntulotason ylittäneiden joukosta), on tällä joukolla suuri intressi vastustaa oman asemansa suhteellista heikkenemistä.

Kokonaisedun kannalta olisi parempi vain lopettaa hintamekanismin näpertely oikeastaan kaikilla niillä aloilla, joissa se johtaa väistämättä epäoikeudenmukaisiin lopputuloksiin. Tonttiarvonnat, joiden muutenkin ohuista periaatteista on luovuttu kellokkaiden hyväksi, ovat aika hyvä kandidaatti aloittamista varten.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Uncategorized.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *