Velib bycicles in Paris near metro Cité

Kesä tulee ja Tampereen kaupunkipyörät aloittavat toimintansa taas 8.5. Heikki pauhasi asiasta niin voimallisesti Facebookissa, että sain taas itsekin innoituksen pohtia aihetta. Itse en ole paria juttua niihin liittyen koskaan ymmärtänyt: mikä ihmeen ajatus kaupungilta oli järjestää ne itse, ja miksi koko järjestelmä on toteutettu vielä niin kankeasti?
Nykyiselläänhän kaupunkipyörän käyttöönotto vaatii kymmenen euron rekisteröintimaksua, 40 euron panttia, käyttösopimuksen tulostamista (toivottavasti turisteille matkailutoimistossa lomake voitaisiin sentään tulostaa) ja käyntiä Tampereen matkailutoimistossa virka-aikana – kesäisin tosin myös lauantaipäivisin. Tänä kesänä olisi ilmeisesti tarkoitus tuoda mahdollisuus vuokrata kaupunkipyöriä yhdeksi päiväksi ilman rekisteröitymistä – jäämme jännityksellä odottamaan.

Mitä ihmettä tässä tavoitellaan?

  
Jos en tietäisi kaupunkipyörän taustalla olevaa ajatusta helppona kulkumuotona kävelyn tai autoilun tilalle, antaisi tuo nykyinen järjestely kuvan jostain ihan muusta. Taustalla olevana oletuksena voisi olla ajatus siitä, että tamperelaisille tarjotaan mahdollisuutta liittyä pyöräily-yhteisöön, joka käyttää kollektiivisesti pyöriä sopeutuen kaupungin hallinnoimiin sääntöihin. Pyörät, kaikille samanlaiset, ovat sitten jonkinlainen yhteisöllinen resurssi jota yhteisön jäsenet voivat kesäisin käyttää ja syksyllä kiikuttaa tilinumeronsa matkailutoimistoon, jotta saavat panttinsa takaisin.
Aivan kuin pyörien vuokraaminen ei oikein olisi kaupungin ydintoimintaa – ja eihän se olekaan. Tuollainen pakotetun yhteisöllisyyden hallintorakennelma on erityisen outo siihen nähden, että kaupunkipyörät on pystytetty kaikista puolueista juuri kokoomuslaisen pormestarin suojeleman Siisti Tampere* -hankkeen alla. Projektia toteuttamaan on löytynyt, kas kummaa, ainakin yksi kokoomuslainen nuorisopolitiikko.
Miten asia voisi olla toisin?
Sosialistien hallitsemassa Pariisissa asia on järjestetty eri kapitalistisemmalla tavalla. Kaupunki yhdisti mainostilan hallinnoinnin ja kaupunkipyörät (Vélib’) ja näin kilpailutuksen voittanut JCDecaux pyörittää sitten molempia bisneksiä: vuokraa polkupyöriä kaupunkilaisille ja myy mainostilaa yrityksille.  Kaupunki ei joudu maksamaan mitään, vaan JCDecaux palauttaa tuottoja kaupungille.
Kaupunkilaisille asia on aika yksinkertainen. Pyöräilijäksi mielivä voi rekisteröityä luottokortilla järjestelmän käyttäjäksi automaatilla (Ei siis Pariisin kaupungin matkailutoimistossa!), jossa perusmaksun maksamisen jälkeen ensimmäinen puoli tuntia käyttökerrasta on ilmaista, ja tämän jälkeen maksut sitten porrastuvat niin, että lyhyempiaikainen käyttö on aina käyttäjälle suotuisampaa (mikä onkin fiksua, sillä tehokkaimmillaan pyörien käyttö on tietenkin lyhyillä matkoilla kaupungin keskustassa). Jos pyörä jätetään palauttamatta, veloitetaan luottokortilta 150 euroa.
Pariisi on tietenkin suurempi kaupunki, ja erilainenkin, eikä tuokaan konsepti esimerkiksi vandalismin takia ole aukoton. Perushyödyt kuitenkin jäävät:
1) Käyttäjiä ei kyykytetä hakeutumaan tulostamaan lomaketta, hakemaan avaimia, jättämään panttia tai mitään muutakaan. Luottokortti riittää. 
2) Firmalle on oikeasti intresseissä saada pyörille käyttäjiä: onnistumista ei mitata indikaattoririvinä kaupungin strategian toteumaraportilla vaan ihan liikevaihtona.
3) Kaupungin ei tarvitse itse pystyttää mitään noloa nettikauppaa tai rahaa vievää projektiorganisaatiota taustalle. Jos palvelutasoa halutaan parantaa, rahaa ohjelmaan voi osoittaa sitten eri tavoin – vaikka antamalla vähävaraisille, opiskelijoille yms. etuuksia tuon järjestelmän käyttöön. Kaupunki korjaa hyödyt tietenkin myös ruuhkien vähentymisestä
Lopuksi

Pariisissa muuten konsepti kehittyy vielä niin, että sähköpyörien oheen aletaan kehittää seuraavaksi sähköautojen vuokrauspalvelua samaan tyyliin. En tiedä, onko Tampereen kokoisella kaupungilla tällaiseen potentiaalia, mutta luulisi sitä voivan koittaa: järjestettäisiin huutokauppa, ja katsottaisiin tarttuvatko esimerkiksi City Car Clubin tyypit tilaisuuteen. Parhaat palvelut syntyvät useimmiten silloin, kun niitä kokeillaan.

 

*) Siisti Tampere -hanke vaatii kirjoituksen sinänsä: kuinka montaa maailman kaupunki luo brändinsä (ehkä purukumista rankaisevaa Singaporea lukuunottamatta) siisteyden varaan?