Tampereella ollaan uusimassa pysäköintipolitiikkaa, ja valmistelu tuntuu etenevän hyvässä hengessä. Parempaa kohti mennään, ja jo julkinen luonnos (pdf), oli varsin oikeilla jäljillä.
Pysäköintipolitiikassa on kyse normeista, ja siitä, minkälainen sääntely koetaan ihmisten kannalta parhaaksi. Erityisesti tämä tiivistyy autopaikkanormiin: mikä on se määrä kerrosneliömetrejä, jota kohti talon asukkaat keskimäärin tarvitsevat pysäköintipaikan autolleen. Tässä normituksessakin on tietenkin eroja: keskustassa auton (ja pysäköintipaikan) tarve on usein vähäisempi kuin laitakaupungilla.
Samaan aikaan normi pätee kuitenkin ydinkeskustassa kuten muuallakin: kun normi koskee kaikkia, osallistuvat kaikki rakennuskustannuksiin, tarvitsivatpa pysäköintipaikkoja tai eivät. Yleensä tätä perustellaan esimerkiksi sillä, että vaikka asunnon nykyinen asukas ei pysäköintipaikkaa tarvitsisikaan, tuleva saattaa sitä tarvita – näin jo asunnon arvonkin turvaamiseksi parkkipaikka tarvitaan. Näin normilla yritetään kuvata keskimääräistä ihmistä, jolloin keskustassakin vähintään joka toisessa kaksiossa on auto. Samanlaisella normituksella voitaisiin ajatella, että keskimäärin jokaiseen suomalaiseen ostoskoriin tulisi pakottaa lauantainen saunaolut.
Keskimääräistä asukasta ei ole olemassa
Keskimääräistä ihmistä on lopulta vaikea normilla mallintaa. Pysäköintipolitiikkaraportin mukaan 46 % tamperelaisista suhtautuu positiivisesti ajatukseen asumisesta autottomassa korttelissa. Vaikka tosipaikan tullen lukua hieman pudottaisi, olisi 30 prosenttiakin tamperelaisista 70 000 ihmistä. Sillä väellä asuttaisi esimerkiksi koko Lappeenrannan. Autottomuuteen taipuvaista väkeä asuntomarkkinoilla siis olisi. Joku jossain on vain päättänyt, että heidän kulutusvalintansa on normista poikkeava, ja nyt normilla heitäkin ohjataan autoilijoiksi.
Näiden 70 000 ihmisen osalta normi on yksinkertaisesti pielessä, eikä kuvaa sitä todellisuutta, jossa he elävät. Heidän elämäänsä vastaava normi olisi ennemminkin autoton kortteli, ja tähän olisi luotava mahdollisuus. Helpoin tapa tähän olisi luoda alkuun lupamenettely, jossa rakennusyhtiö voisi pyytää perustellusta syystä jättää autopaikat rakentamatta. Luontevimmin tämä tapahtuisi tietenkin keskustassa, jossa yhteydet ovat parhaimmat ja säästöt suurimmat, mutta miksei myös muualla.
Samalla autottomassa korttelissa on muitakin etuja kuin pelkkä parkkipaikkakustannusten säästäminen. Kun tilaa säästyisi vaikkapa sisäpihalla parempaan käyttöön, olisi taloyhtiöön mahdollista rakentaa jotain mukavaa muuta yhteistä – murto-osalla autopaikkojen kustannuksista. Pyöräily-, kävely- ja joukkoliikenneyhteydet olisi mahdollista tehdä poikkeuksellisen laadukkaasti. Kun sama toteutuisi yhden tai useamman korttelin osalta, hyödyt vain kertautuisivat. Lapsiperheille turvallisempi autoton lähiympäristö voisi olla vielä uusi vetovoimatekijä keskusta-asumiselle. Hyötyjen listaa on vaikea ennakoida, mutta olennaista olisikin antaa ihmisille oikeus valita.
One thought to “Pysäköintipolitikkaa: Miksi tarvitsemme autottomia kortteleita”
Kysehån on vain vihreiden epäsuorasta tavasta tehdä autoilista mahdollisimman kallista ja he havainnollistavat sitä näin. Jostain syystä Töölössä pystytään asumaan ihan ilman autopaikkoja taloyhtiön puolesta, kun kadut on rakennettu oikein jo siis sata vuotta sitten. Nykyään taas uusilla asuinalueilla kadunvarsille istutetaan puita 10 metrin välein, jolloin parkkipaikkoja on murto-osa Töölöstä ja samalla aiheutetaan kallis ongelma. Mikå olisi parempi paikka autojen paikoitukselle kuin kadun.varsi? Ei kai mikään. Töölö on hyvin vihtyisä ja vihreä kaupunginosa, vaikka autoja parkkeerataan nimenomaan kadun varrella.
Comments are closed.