Kirjoittelimme Juhana Suoniemen kanssa vastineen Lassi Kalevalle pysäköintimaksuista, joita käsitellään ensi viikolla yhdyskuntalautakunnassa. Tuntuu oudolta, että kaupungin keskustan kohtalo riippuu joidenkin mukaan siitä, että varmistetaan riittävän suuri ja edullinen pysäköinnin ylikapasiteetti.

Kaupunginvaltuutettu Lassi Kaleva (ps) esitti huolensa pysäköintipaikkojen hinnankorotuksista ja niiden vaikutuksesta keskustan liikkeisiin. Kalevan myöhäisherännäisyys on yllättävää. Kun lautakunta teki säästöpäätöksiä 16.4., perussuomalaiset olivat päättämässä korotuksista yhteisessä rintamassa.

Kaleva on huolissaan yrittäjistä ja maalailee kauhukuvaa kalliiden parkkipaikkojen aiheuttamista yrityskuolemista ja työttömyydestä. Ennen pelottelua ja dramatisointia olisi hyvä tutustua tilastoihin. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan vuosina 2011 ja 2012 Tampereella syntyi noin 800 yritystä enemmän kuin lopetti toimintansa. Vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä tahti on ollut jopa parempi: määrä on 175.

Jokin yritys aina lopettaa, ja toinen tulee tilalle. Pysäköinnin maltillisella hinnankorotuksella ei ole juuri tekemistä tämän luonnollisen vaihtelun kanssa. Edellisen kerran parkkimaksuja korotettiin vuonna 2009.

Kalevan mukaan kadunvarsien pysäköintimaksujen korotus ajaa ihmiset kaukaisiin kauppakeskuksiin. Hänen perustelunsa ontuvat. Miksi järkevä kuluttaja käyttäisi pysäköinnistä säästämiään euroja bensalaskun maksamiseen? Vaikuttaako 40 sentin korotus muka ratkaisevasti ostospaikan valintaan? On vaikea uskoa, että suurten ostosten kantaminen olisi jotenkin helpompaa kauppakeskuksen pihassa kuin niiden kuljettaminen hissillä vaikka P-Hämppiin.

Nykyinen, edullinen kadunvarsipysäköinti estää parkkipaikkojen kiertoa. Kauppojen edessä ei ole tilaa pysäköidä.

Halpa kadunvarsipysäköinti ei muutenkaan ole viisain tapa käyttää kaupunkitilaa. Keskustan kehittämishankkeiden kaupallisessa arvioinnissa todetaan, että keskustan erikoismyymälät ja tavaratalot hyötyvät kävelijöistä, pyöräilijöistä, joukkoliikenteellä kulkevista ja pysäköintilaitoksia hyödyntävistä asiakkaista. He kuluttavat tutkitusti enemmän rahaa ostoksiin kuin autolla täsmäostoksia tekevät kuluttajat.

Menestyvä keskusta tarvitsee ihmisvirtoja, ja ihmisvirrat tarvitsevat tilaa kulkea. Parhaiten tämä toteutuu parantamalla jalankulun ja joukkoliikenteen edellytyksiä.

Kalevan kirjoituksen paras anti on, että hän lausui ääneen lautakunnan keskusteluissa esillä olleen ajatuksen siitä, että pysäköinnin ensimmäinen vartti tai puoli tuntia olisi edullinen, ja hinta nousisi sen jälkeen reilusti. Tämä takaisi hyvän kierron, joten vapaata parkkitilaa olisi liikkeiden edessä nykyistä enemmän. Mallia harkitaan parhaillaan ainakin osissa Helsinkiä. Pysäköinnin hinnan progressio voisi toimia hyvin Tampereen ydinkeskustassa.