Epävarmuuden ja pakkotyön aika
Hyväkuntoisen ja työhaluisen ihmisen työttömäksi jääminen on aina tragedia. Toisaalta taustalla on huono aika, joka pakottaa ihmiset hetkellisesti työttömiksi. Toisaalta taustalla on työelämän murros ja siitä aiheutuva rakenteellinen työttömyys, josta kirjoitimme taannoin pamfletinkin.
Tragedioita on kuitenkin eriasteisia, ja niiden käsittelyyn voimme vaikuttaa. Pitkän kehityskulun myötä Suomeen on syntynyt kahtiajako tavallisiin työllisiin ja epätavallisiin työllistettäviin, joilla puolestaan teetetään erilaisia aktivointitoimia. Hyvän esimerkin tästä toi esiin Saku Timonen blogissaan, jossa kuvattiin Huittisten kaupungin sivuilta hinnasto palveluista, joilla kuntalainen voi esimerkiksi pesettää autonsa tai korjauttaa ruohonleikkurinsa kountouttavaan työtoimintaan osallistuvilla.
Vaikka joillekin aktivointitoimista on varmasti hyötyä, pitkän aikavälin ratkaisumalliksi tästä ei ole. En oikein usko sellaisiin yhteiskunnallisiin järjestelyihin, joissa kunnat teettävät pakolla töitä, joille markkinoillakin olisi kysyntää.
Kansantaloudellisesti parasta ajankäyttöä työttömälle on töiden hakeminen, sillä sitähän varten meillä työmarkkinat on. Eikä tässä tarvitse uskoa pelkästään minua, jopa VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen ajattelee näin.
Mikä siis neuvoksi?
Perustulo – kansallisosinko
Työn tekemiseen kannattaa luoda kannustimia: joku syy pestä autoja muutenkin kuin kunnallistetulla pakolla. Tähän auttaa kannustavampi perusturvajärjestelmä ja perustulo. Kun pieniä tuloja pystyy ottamaan vastaan menettämättä perustuloa, ovat monet pienetkin työt kannattavia.
Perustulomallit eivät ole ongelmattomia, ja ne pitää suunnitella järkevästi. Samalla niiden moraalinen perusta on olemassa ja se on paljon pakkotyötä parempi. Kun työmarkkinat muuttuvat yhä epävarmemmiksi ja työurat yhä pirstaleisimmiksi, käy joillekin väistämättä huono tuuri. Työpaikka menee alta, tai sitten ihmisen taidot ja kyvyt ovat yksinkertiaisesti sellaisia, että niistä ei nyky-yhteiskunnan työmarkkinoilla juuri makseta. Samalla toisille käy paremmin, ja heidän asemansa työmarkkinoilla paranee.
Olemme kuitenkin samassa veneessä. Yhteistä meille kaikille kuitenkin on, että kaikkien edeltävät sukupolvet ovat olleet mukana luomassa niin sitä Suomea minkä tunnemme, kuin tuottavuutta parantanutta teknologiaa, jota hyödynnämme.
Perustuloa tulisikin ajatella kansallisosinkona: yhteisen kehityksen tuloksista on päästävä kaikkien nauttimaan edes jossain määrin – myös heidän, joita työmarkkinat eivät syystä tai toisesta palkitse. Tämä pitää tehdä reilusti, läpinäkyvästi ja ihmisarvoisesti – sekä vielä työhön kannustaen.