Onnellisuuspolitiikan haittavaikutuksista – ja niiden poistamisesta

Kirjoitus on lyhyt kommentti ViNOn mainiolla Onnellinen yhteiskunta-sivustolla käytyyn keskuteluun onnellisuuspolitiikan lähtökohdista.

Ensimmäiset Hamilon ja Seurin kirjoittamat tekstit käsittelivät asiantuntevasti onnellisuuspolitiikan rajoja, sekä sitä, missä määrin on mahdollista tehdä onnellisuuspolitiikkaa ihmisluonnon rajallisista lähtökohdista lähtien. Esimerkit keskittyivät vähän provokatiivisiin tapauksiin, joiden käyttäminen tapausesimerkkinä on hankalaa.

Toisessa teemassa keskustelu ihmisluonnosta voisi ajautua vihreiden ydinmission äärelle: onko ihmisen perusluonne sellainen, että ympäristöä tuhoamattoman kulttuurin luominen on mahdotonta? Esimerkkejä vaikkapa kulttuureista*, jotka pystyvät elämään kestävästi ilman jatkuvaa tuhoutumisen uhkaa (tai realisoitunutta tuhoutumista, kuten Pääsiäissaarilla) ei kauheasti ole. Silti voi olla mielekästä politiikalla vähentää haittavaikutuksia siten, että tuhoutuminen estyisi – ja tähän pitää uskoa jos vihreässä politiikassa haluaa nähdä ylipäätään jotain mieltä. Jos ihmisluonto sinänsä osoittaa historialliset taipumuksensa, voimme ehkä vain viivyttä tuhoa.

Maahanmuuton aiheuttama solidaarisuusvaje (ja asiaan liittyvät ihan pätevät tutkimukset) menevät vähän samaan sarjaan pienemmässä mittakaavassa. Se, että maahanmuutto aiheuttaa solidaarisuusvajeita, on ihan tunnistettu haaste ja ongelma. Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa valtaapitävällä eliitillä oli 1800-luvun alussa aika suuria solidaarisuusvajeita kansalaisten enemmistöä kohtaan. Toisaalta, maailman voimatasapainon muutos jyrkästi kehittyvien maiden eduksi (reaaliansioiden lännessä jopa laskiessa), voi tuoda asiaan helpotusta ja maahanmuuttajien osuuden saturoitumista on vaikea ennustaa.

Joka tapauksessa havainnoitujen haittavaikutuksien lieventäminen ei luulisi ainakaan olevan ihmisluonnon vastaista – sen enempää kuin edistykselliset reformit ovat olleet ylipäätään. Vaikeaa se voi sinänsä olla, kuten kansalaisoikeustaistelu Yhdysvalloissa.

Toinen teksteissä ja kommenteissa esiin nostettu esimerkki oli se, että onnellisissa yhteiskunnissa vähemmistöllä voi olla erityisen kurjaa. Esimerkiksi nostettiin vaikkapa tutkimus siitä, kuinka korkean onnellisuuden maissa tapahtuu myös paljon itsemurhia. Samalla kuitenkin a) Itä-Euroopan ei-niin-onnellisissa maissa itsemurhia tapahtuu vielä enemmän ja b) esimerkiksi Suomessa itsemurhien määrät ovat vähentyneet tasaisesti 1990-luvun alusta, johtuen siitä että asiaan on kiinnitetty huomiota. Onnellisuuden määrään liittyen en ole kuullut samanlaista vähentymistä 1990-luvun alun lamasta noustuamme.

Suoran onnellisuuspolitiikan edellyttämät haittavaikutukset vaativatkin aika moniportaisia poliittisia lähestymistapoja: onnellisuuden korostaminen yleisesti vaatii aikamoisia täsmätoimenpiteitä syrjäytyvien kohdalla, heidän onnekseen. Se on myös samalla libertalistien kammoamaa ”social engineering”-ajattelua parhaimmillaan. Hyvinvointiyhteiskunnassa (ennen kestävyysvajetta) näistä projekteista on kuitenkin saatu hyviä tuloksia.

* ) Donaldin Maailman ympäristöhistoriassa mainitaan lähinnä esimerkkinä joku jaavalainen uskonnollisen kultin kautta toimintaa ohjaava riisinviljely-yhteisö.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Uncategorized.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *