Kuva: Emil Bobyrev / Aamulehti

 Viime aikoina kirjoittamillani jutuilla kaupunkirakenteesta ei ole väliä, jos kaupungissa ei ole asukkaita. Samaan tapaan kuin yritysten tulevaisuus on kiinni sopivan porukan fiiliksestä ja panoksesta, on kaupungin kehitys kiinni siitä, keitä siellä asuu. Osmo Soininvaara kuvaili äskettäisessä blogisarjassaan aika hyvin sitä, mikä merkitys on nuorilla osaajilla:

    “Työpaikkojen lisäys 1990-luvun laman jälkeen on tapahtunut jokseenkin kokonaan osaamiskeskittymissä, Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Turussa ja Tampereella. Näillä kaupunkiseuduilla asuu liki puolet suomalaisista, mutta noin 75 prosenttia akateemisen loppututkinnon suorittaneista nuorista aikuisista – opiskelijat eivät siis ole luvussa mukana. Helsingin seudulla noista on 43 prosenttia. Koko muulle Suomelle nuoria akateemisesti koulutettuja jää aika vähän; hyvin vähän, kun luvusta erotetaan opettajat, lääkärit, apteekkarit ja kuntien johtavat virkamiehet. On helppo ennustaa, että muuta väkeä seuraa aikanaan nuorten osaajien perässä paljon.”

Kehitys on mennyt sellaiseen suuntaan, että edes kahden yliopiston Tampereen asema näiden osaajien asuttajana ei ole mitenkään varma. Väestön muuttoliike ja asuntojen hintakehitys osoittaa, että Helsinki vetää väkeä oikeastaan entistä enemmän.

Helsingin asuntojen hinnat ovat kehittyneet parin viime vuoden aikana Tampereeseen verrattuna noin viisinkertaista vauhtia. Kun erot olivat jo alussa kohtuulliset, tarkoittaa se sitä, että Helsingissä asuminen on Tampereeseen verrattuna kahdesta viiteen kertaan kalliimpaa. Tampereen hintojen hidas nousu tarkoittaa sitä, että väkimäärä on saatu asutettua maltillisemmallakin kaavoituksella. Tämä siitä huolimatta, että seutukunnan työpaikat ovat vuoden 2008 taantuman jälkeen palautumassa suunnilleen samaa tahtia kuin Helsingissä.

Keitä Tampereelta lähtee pois?

Yleensä ajatellaan, että kaupungeista lähtee erityisesti lapsiperheitä, ja tätä kehitystä varten tärkeintä on kaavoittaa omakotitalotontteja hinnalla vaikka alihintaan. Alla oleva ”Mihin Tampere menettää eniten väkeään top 5” kertoo toista:

Helsinki 553
Pirkkala 393
Ylöjärvi 263
Nokia 227
Lempäälä 210

Lähde: Tilastokeskus, kuntien välinen nettomuutto v. 2011

Suuri osa Helsinkiin muuttajista lienee Soininvaaran kuvaamaa väkeä: akateemisia osaajia, joille Helsingin suuremmat työmarkkinat vaikuttavat turvallisemmalta valinnalta, vaikka töitä ei heti olisikaan tiedossa. Helsinki vetää ihmisiä koollaan ja mahdollisuuksillaan kovilta tuntuvista asuinkustannuksista huolimatta. Esimerkiksi keskikokoisen asunnon Tampereella myyvä ja Helsingissä ostava muuttaja joutuu maksamaan Soininvaaran mainitseman 200 000 euron muuttoveron asuntojen hinnan erotuksena.

Suurelle osalle nuorista muuttajista asia ei tule esiin dramaattisena kertainvestointina, mutta kyllä kaupunkeja erottava pari kertaa kovempi vuokratasokin tuntuu. Kuukausipalkassa korkeampien asumiskustannusten kompensointi tarkoittaisi ihan tavallisella sosiologilla tai diplomi-insinöörillä varmaan noin tuhatta euroa. Näin paljoa palkat eivät jousta, lähimainkaan. Väki on köyhempää, ainakin materiaalisesti.

Entä jos rakennettaisiinkin kaupunkia?

Tampereen kannattaisikin kohdentaa kilpailua asukkaista uusiksi ja pitää Tampereella koulutetusta porukasta kiinni. Hyviä kaupunkeja Suomessa on laskentatavasta riippuen vain pari, nurmijärviä ja lempäälöitä kymmenittäin, eikä niitä kannata kopioida. Vaikka kilpailu kaupunkirakennuspolitiikalla ei yksin riitä, olisi se omakotitaloalueiden rakentamiseen verrattuna halvempi tapa: yksi uusi asukas täydennettyyn Tammelaan maksaa kaupungille investointeina 4000 euroa, kun taas Vuorekseen 14 000 euroa. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin.

Kaupunkia kaavoittamalla Tampere tavoittelee kuitenkin suurempaa palkintoa: jos kuvitteellinen diplomi-insinöörimme tai sosiologimme jäisikin asumaan Helsingin sijaan Tampereelle, hänellä olisi käytettävissään rahaa ainakin isompaan asuntoon kuin Helsingissä. On luultavaa, että perusmenojen jälkeen käytettävissä olevat tulot riittävät helpommin myös muihin kuin välttämättömiin menoihin, joka puolestaan vahvistaisi kaupungin palveluita ja kulttuuria.

Tampereen pitäisikin pitää kiinni väestään tarjoamalla kannusteita keskustan kaavoitukseen. Kaupungin tiivistäminen olisi tämän kehityksen kannalta fiksua kahdestakin syystä: kun halutumpaan keskustaan rakennettaisiin uusia asuntoja, lisääntynyt tarjonta pitäisi asumiskulut jatkossakin kurissa ja Tampere ei menettäisi kilpailuetuaan Helsingille. Samalla keskusta-asujien lisääntynyt joukko olisi valmis käyttämään yhä uusia palveluita, joista olisi osaajaporukan ohella ihan kaikille. Win-win, jos mikä.

Kohtuullisten asumiskustannusten kaupunki toisi myös lamakestävyyttä: kun pienempi osa tuloista menisi vuokraan tai asuntolainan maksuun, säilyisi ihmisillä hieman kauemmin mahdollisuus kokeilla vähän epävarmempiakin tulonlähteitä. Tämä voisi luoda kannustimia myös yrityksille, mutta siitä lisää myöhemmin.

PS. Ohjelmavaalien kunniaksi kannustan pitämään silmällä sitä, mitä eri puolueiden ohjelmat esimerkiksi sanovat asiasta: niiden pohjalta kuitenkin pormestariohjelma laitetaan kasaan. Toivottavasti pian myös vihreiden ohjelma saapuu selailtavaksi.