Kirjoitus on toinen osa vaaliohjelmasarjaani.
Kirjoitimme viime vuoden alussa Ville-Veikko Mastomäen kanssa pamfletin “Teknologinen murros ja politiikka”. Pamfletin aiheena oli teknologisen murroksen haaste työmarkkinoille ja yhteiskunnalle: miten meidän käy, kun koneiden osaamistaso saavuttaa meitä? Keskustelu on jatkunut taukoamatta, ja tuonut esiin muun muassa perustuloehdotuksia Piilaaksosta ja erinomaisia artikkeleita The Economistissa.
Pamflettimme keskeinen ajatus oli se, että yhteiskunta palkitsee entistä avokätisemmin heitä, jotka pystyvät luovuutensa ja tietojensa avulla koneita hyödyntämään. Samalla yhä suuremman joukon tetäväksi jää tuottaa mitä erilaisimpia palveluita näille osaajille ja siinä sivussa toisilleen. Kun tämä tehdään tehokkaasti läpinäkyvillä markkinoilla, tulevat hinnat alas – mikä on lopulta esimerkiksi Uberin tai Airbnb:n menestyksen tae.
Tulevaisuutta on helpompi ennustaa silloin, kun se on jo osin toteutunut. The Economist käyttää esimerkkinä nykyajan San Fransiscoa, joka osin toimii jo tällaisella mallilla:
“In San Francisco young professionals who work for Google and Facebook can use the apps on their phones to get their apartments cleaned by Handy or Homejoy; their groceries bought and delivered by Instacart; their clothes washed by Washio and their flowers delivered by BloomThat. Fancy Hands will provide them with personal assistants who can book trips or negotiate with the cable company.”
Murros ei rajoitu matalan osaamistason palvelualoille, vaan yhä suurempi osa myös korkeammin koulutettujen palvelualojen väestä tulee kohtaamaan sen. Konsultointi, lakipalvelut ja monelta osin vaikkapa koodaaminen on mahdollista hankkia välityspalveluina toimivilta yrityksiltä, joiden kautta osaamistaan myyvät itsenäiset ammattilaiset.
Tällöin ajaudumme oikeastaan vielä selvemmin nykyisen yritysvetoisen markkinatalouden murrokseen: perinteiset yritykset eivät enää yhtäkkiä olekaan vahvoilla, kun palvelut voidaan ostaa suoraan välityspalveluiden markkinoilta niputettuina sopivan kokoisiksi palasiksi. Miksi kovan tason konsultin kannattaisi mennä McKinseylle, kun hänen on mahdollista myydä asiakkaiden moneen kertaan välityspalvelussa arvottamaa osaamistaan suoraan asiakkaalle?
Epävarmuuden aika ei kohtaakaan vain työntekijöitä, vaan myös yrityksiä. Ei ole pienimpiäkään takeita siitä, että nykyinen yritysmalli olisi tulevaisuudessa vallitseva. Nykyinen (suur)yritysmallihan perustuu siihen, että yrityksen sisällä kustannukset resurssien ohjaamiselle tiettyjen palveluiden tuottamiseksi on halvempaa kuin niiden hankkiminen markkinoilta. Suuressa yrityksessä kannattaa esimerkiksi olla ennemmin oma talousosastonsa, verrattuna siihen, että jokainen tilinpäätös ostettaisiin ulkoiselta kirjanpitäjältä.
Tilanne voi kuitenkin muuttua. Kun palveluiden hankkimisen kustannukset putoavat murto-osaan, ei nykyiselle yritysmallillekaan ole perusteita – erilaisten organisaatioiden tarjoamat “työpaikat” nykymuodossaan vähenevät.
Entäs sitten?
Suomen kannalta tilanne on samaan aikaan haastava ja rohkaiseva. Ensinnäkin nykyinen työmarkkinajärjestelmämme ei tällaiseen tilanteeseen oikein sovi: kun työt jaetaan entistä enemmän markkinoilla, myös palkat sovitaan hintatason mukaan. Keskitetylle järjestelmälle, joka perustuu työntekijöiden ja yritysten etujärjestöjen väliseen neuvotteluun, ei tällaisessa maailmassa ole elintilaa.
Tällöin näiltä toimijoilta katoaa paitsi valta, myös legitimiteetti. Etujärjestöjen sijaan yhteisistä asioista pitäisi taas päättää eduskunnassa, jossa edustettuna on koko kansa. Hyvä esimerkki tästä on eläkejärjestelmä, jonka rahoitusta ei oikein voi enää yritysten varaan laskea.
Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnalle löytyy edelleen olennainen merkitys: kun yritysten merkitys pienenee, tulee yhteiset palvelut, kuten sosiaaliturva, järjestää kaikille universaalisti. Tässä pohjoismainen hyvinvointivaltio on arvossaan: meillä palveluita on totuttu tuottamaan kaikille yhteisistä rahoista, toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa terveyspalvelut on rahoitettu vain osalle – usein osana työpaikan etuja.
Perustulo työmarkkinoiden tukena
Lopulta murros antaa myös olennaisen syyn siirtyä perustuloon. The Economistin kuvailemassa yhteiskunnassa yksittäisen kansalaisen on vaikea ennustaa, minkä tyyppisille palveluille milloinkin on kysyntää. Ihmiset tekevät virhearvioita, eikä kaikilla ole samaa määrää osaamista – tai onnea.
Yhteiskunta kokonaisuudessaan kuitenkin hyötyy siitä, että ihmisten taidot saadaan mahdollisimman laajasti käyttöön, olemmehan samat kansalaiset myös pitkälle kouluttaneet. Työhön on mahdollista kannustaa verotuksen ja sosiaaliturvan keinoin. Kun verotamme kulutusta työnteon sijaan ja tuemme toimeentuloa perustulolla, on ihmisillä mahdollisuus saada osaamisensa hyödynnettyä työmarkkinoilla – kohtuullisen hintaan.
Vastikkeettoman perusturvan, perustulon tai vaikkapa kansallisosingon, käyttöönottoon on myös toinen syy: nautimme kaikki osin elintasosta, jonka yhdessä ovat luoneet edeltävät sukupolvet. Olisi kohtuutonta, jos tästä hyvinvoinnista nauttisivat vain he, joiden taidot ja kyvyt kukoistavat uudessa yhteiskunnassa – tai he, joita on sattunut onnistamaan uravalinnassaan. Kun ihmiset joutuvat yhä enemmän olemaan vastuussa omasta toimeentulostaan yritysten sijaan, tarvitaan yhteiskunnalta tehokas ja reilu tapa pitäää kaikki kyydissä. Perustulo paitsi tasaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla, myös antaa mahdollisuuksia heille, joilla on ollut heti lähdössä hieman heikommat eväät niillä pärjäämiseen.