Yhdyskuntalautakunnan lista 26.1.2016

Yhdyskuntalautakunta kokoontuu (ks. lista) tiistaina poikkeuksellisesti Galleria Nottbeckissa, koska ennen kokousta meille esitellään ratikkatoimistoa eli ”Big Roomia”. En tiedä, onko Sipilän hallitus vielä avokonttorissa, mutta hyvä että Tampereellakin julkisella puolella osataan tehdä kunnon war room, vaikka sitä eufemismina kutsutaankin toisella nimellä.   Ajankohtaiset asiat Ratikan ohella käydään läpi tonttihakuja 2016 ja Tesoman yleissuunnitelmaa, joka on […]

Yhdyskuntalautakunnan kokous 12.1.

Työkiireistä johtuen raportoinnissa on vähän kestänyt. Ajankohtaiset asiat: Kiikkistensalmen siltaselvitys Alkuun esittelyssä oli Matti Höyssän taannoisesta aloitteesta alkunsa saanut selvitys eräänlaisesta ikuisuusaiheesta, eli (Näsijärven ylittävän) Kiikkistensalmen sillasta. Selvityksen yhteydessä oli kylläkin selvitetty myös mahdollinen tunnelivaihto. Juu elikkäs. Yhdyskuntataloudellisesti tai vaikkapa Kaupin luonnonpuiston kannalta ei mikään vaihtoehto vaikuta kovin mielekkäältä. Emme Nurmi-Sorilan ohelle, tai tilalle, tarvitse […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 12.1.

Lautakunta kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Koko listan löydät kaupungin ktwebistä. Ajankohtaiset asiat Ajankohtaisiin asioihin tulevat valmistelussa pitkään olleet pysäköintipolitiikka ja maksullisten pysäköintialueiden muutokset. Neuvottelut ovat vähän kesken, joten näistä enemmän, kun tulevat lista-asioiksi lähitulevaisuudessa ja raportit julkisuuteen. Hyvään suuntaan ollaan menossa keväisen luonnoksen pohjalta, mutta vielä vähän viilattavaa on. Yhdyskuntalautakunnan vuosisuunnitelma 2016 Kiireinen vuosi, jota […]

Pysäköinti – parasta perhepolitiikkaa?

Törmäsin vuoden 2015 aikana yhdyskuntalautakunnassa useammankin kerran väitteeseen siitä, että pysäköintipaikkoja on pakko kaavoittaa riittävästi, jotta alueelle on mahdollista asuttaa myös lapsiperheitä. Ajatuksen taustalla on lähinnä se, että lapset ja autoilu liittyvät erottamattomasti yhteen, ja riittävä pysäköintitila on hyvää perhepolitiikaa. Itse en oikein ajatusta ostanut: on varmasti totta, että monet lapsiperheet tarvitsevat harrastusten ja muiden […]

Asiat etenevätkin: Yhdyskuntalautakunnan vuosi 2015 ja kokous 22.12.

Lautakunnan kokousraportin ohella ajattelin kirjoitella ylös olennaisia hyviä asioita, joita katuihin ja kaavoihin liittyen tänä vuonna on saatu päätetyksi. Mukava nähdä, että asiat etenevätkin, joskus oikein urakalla – samalla kun oman vaikutuksen määrää ja suuntaa on vaikea arvioida. Lautakunnan kokous 15.12. ja 22.12. Ajankohtaiset asiat Merkittäviä asioita olivat Hämeenkadun elävöittämiskokeilun raportti, josta enemmän tammikuussa asian […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 15.12.

Vuoden viimeinen yhdyskuntalautakunta, ja listalla on jälleen paljon kaavoja asetettavaksi nähtäville – vuoden lopussa kun katsotaan, miten on saatu kerrosneliömetrejä kaavoitettua.   Ajankohtaiset asiat Esittelyssä mm. listalla oleva Linnainmaan uusi asuinalue ja Hämeenkadun elävöittämiskokeilun raportti. Jälkimmäisestä riittää puhetta enemmänkin, niin asiasta kuin sen vierestäkin. Itse kuitenkin odotan eniten Rongankadun korkeatasoisen pyöräväylän luonnosvaihtoehtoja, joista ei-julkisen dokumentin […]

Yhdyskuntalautakunnan kokous 1.12.

Lautakunta kokousti ja sai ainakin päätöksiä aikaan. Ajankohtaiset asiat EHYT-suunnitelma Multisillassa vaikutti sellaiselta kuin ajattelinkin.   Pispalan suojelukaavat, hyväksyminen Jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen. Ei liene 10 vuoden projektissa niin kriittistä.   Tesomajärven kaava, asettaminen nähtäville Jätettiin nähtäville kuten oli ajateltu. Itse evästin hieman siihen, että josko kaava-alueen pohjoisosaa saisi tehokkaammaksi, mutta tässä on ongelmia sen […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 1.12.

Ajankohtaiset asiat Muun muassa Multisillan EHYT-suunnitelmaa esitellään. Hyvä asia sinänsä, vaikka vähän epäilenkin, riittääkö alueella vetovoimaa uusien hankkeiden toteutukseen asti. Aina kannattaa tietenkin yrittää.   Pispalan suojelukaavat, hyväksyminen Ovat olleet lautakunnassa esillä pitkin matkaa. Ei erityistä valittamista, vaan suojelee Pispalan ominaispiirteitä mielestäni aika hyvin. Sellainen havainto on pakko tehdä, että osaltaan suojelukaavat leikkaavat maksimaalista arvonnousua […]

Yhdyskuntalautakunnan kokous 17.11.

Monia asioita, kuten keskustan strateginen osayleiskaava, Hämeenkatu ja Ranta-Tampellan kadut jäivät pöydälle. Kaksi ensimmäistä tosin olivatkin sellaisia, että päätöksentekoa pitää hieman kypsytellä ryhmissä. Monista asioista päätettiinkin, pääsääntöisesti listan mukaan, mutta kommentoin muutamia. Ajankohtaiset asiat Nämä nyt eivät ole tiukasti ottaen julkisia, mutta en usko kenenkään yöuniaan menettävän jos kerron, että Tampereella on aikeissa kaavoittaa asumisneliöitä […]

Yhdyskuntalautakunnan kokous 29.9.

Kuten sanottua, yhdyskuntalautakunta kokoontui eilen Hiedanrannan alueella, johon kaupunki alkaa kilpailun avulla hakea ideoita toteutuksesta vuoden 2016 keväällä. Alueessa on historiankin osalta aineksia vaikka mihin. Itse toivon, että Hiedanrannan väliaikaisen toteutuksen avoimuus säilyy myös lopullisessa toteutuksessa.   Ajankohtaiset asiat Hiedanrannan ohella käsittelyssä oli Sammonkadun ja Itsenäisyydenkadun katusuunnitelmat. Evästimme, lautakunnan aikaisempien toiveiden mukaisesti, ratkaisuihin joissa Sammon- […]