Lautakunnan kokous 9.6.2015

Ajankohtaiset asiat Käsiteltiin mm. Hämeenkadun kokeilujen mittareita. Vaikka tämä kustannuksia aiheuttaakin, mielestäni ihan hyvä että tässä yhteydessä vaikutuksia selvitetään. Itse ehdottelin muutamaa asiaa, joita ottaa huomioon, kuten asiakkaiden kulkumuotojen todellista jakaumaa mielikuviin verrattuna. Toisena asiana oli kantakaupungin yleiskaava, joka tulee kohta hyväksyttäväksi. Siinä ehkä isoimmaksi kysymykseksi tulee Näsinkallion eritasoliittymä, jota Kunkun parkin kyljessä ollaan ajamassa. […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 9.6.2015

Taas sen oloinen kokous, ettei tarvitse paljoa itseään motivoida lautakuntatyöhön. Taustalla myös pysäköintipolitiikasta aletaan käydä keskustelua, kun eri sidosryhmien lausunnot on saatu.   Ajankohtaiset asiat Hämeenkadun elävöittämiskokeiluun liittyvää mittaristoa esitellään. Keskustelu vienee aikaa.   Maankäytön suunnittelu melualueilla Jäi viime kerralla pöydälle, ja tulee nyt hyväksyttäväksi.   Korttelin 13 (Kuninkaankatu, Kauppakatu, Puutarhakatu) asemakaavojen hyväksyntä Korttelin 13 […]

Asumisen hinnasta ja kaupungin kukoistuksesta

Erästä asiaa olen jäänyt Tampereen keskustan osalta miettimään. Itse nimittäin pidän nyrkkisääntönä sitä, että mitä vähemmmän keskustan maan tasolla on autoja, sitä elävämmän siitä saamme – etenkin aikoina, jolloin rahasta on yleisesti puutetta. On minulla perusteetkin. Kun luodaan autoilupainotteista kaupunkia, luodaan niukkuutta kohtuuhintaisista asunnoista kahdella tavallla: ensinnäkin pysäköinti vie tilaa asunnoilta, kaupoilta ja muulta toiminnalta […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 26.5.

Yhdyskuntalautakunta kokoontuu tiistaina. Apulaispormestari Salmi on kertaamassa sotataitojaan, joten puheenjohdan kokouksen. Ajankohtaiset asiat Olennaisimpana asiana Nurmi-Sorilan osayleiskaava, joka on valmisteilla. Kertauksena: suhtaudun tavallaan edelleen ajatuksen tasolla penseästi hankkeeseen, jossa uusi omakotitaloalue edellyttää edes jotenkin toimiakseen myös laajaa kerrostalorakentamista koskemattomaan metsään. Tässähän ajatuksena on se, että jos halutaan edes jonkinlaiset palvelut, tulee tiivistä (ja kuntataloudellisesti kohtuuhintaista) […]

Mielipide Aamulehdessä: Tampereen keskustan ongelmat ovat positiivisia

Kirjoitin Aamulehteen mielipiteen viimeaikaisesta keskustelusta. Vertailu Turkuun nousi heti ingressiin – hyvä! Viime aikoina käynnissä ollut keskustelu Hämeenkadusta olisi hyvä asettaa laajempaan näkökulmaan. Käsissämme on positiivinen ongelma. Tampereen keskusta muutamien muiden kaupunginosien kanssa kuuluu siihen reiluun prosenttiin Suomen maapinta-alasta, jolle on odotettavissa arvonnousua myös tulevina vuosina. Arvonnousu markkinoilla tarkoittaa ihmisläheisemmin sitä, että kansalaiset pitävät enemmän […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 12.5.

Lista vaikuttaa taas vähän sellaiselta, että istumiskestävyyttä koetellaan.   Ajankohtaiset asiat Ajankohtaisissa asioissa on oikeastaan vain kaksi, mutta sitäkin suurempaa asiaa – nimittäin raitiotien tilannekatsaus ja raitiotiekatujen yleissuunnitelmat sekä Nurmi-Sorilan osayleiskaava. Raitiotiekatuihin liittyen osallistamista on tehty sen verran paljon, että yritän itse puuttua asioiden kulkuun mahdollisimman vähän – jos eri sidosryhmiä on kuultu jo valmisteluissa, […]

Miksi kaupungit tarvitsevat markkinoita (lobbareiden sijaan)?

Kirjoitus on kuudes osa vaaliohjelmasarjaani Kun ajattelen kaupunkia ja sen elinvoimaa, ajattelen aika usein markkinoita. Tähän on taustansa. Olen osakkaana tietoliikennealan yrityksessä, joka myy tuotettaan oikeastaan kaikkiin maihiin. Minkäänlaista “edunvalvontaa” meidän ei ole mahdollista harjoittaa: on vain tuote, asiakkaat ja me. Markkinat hoitavat, ja me pärjäämme jos osaamme asiamme. Ainakin omalle sukupolvelleni tämä lienee luonteva […]

Tampereen kaupunkipolitiikka: mitä tapahtui 2014 ja mitä tapahtuu 2015?

Kaupunkipolitiikasta on välillä vaikea ottaa kiinni: ei ole alkuja ja loppuja, vaan erilaisia prosesseja ja projekteja jotka limittyvät toisiinsa ja tulevat eri aikoina eri tavoin esiin. Ajattelin nyt kuitenkin vuodenvaihteen tullen summata yhteen tätä vuotta ja tarkastella tulevaa. Itsellenihän tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että olen vasta syksyn mittaan saanut kunnolla kiinni lautakunnan varapuheenjohtajuudesta (jota […]

Vastine: Tampereesta kannattaa rakentaa aito kaupunki

Vastineeni Timo Järveläisen mielipiteeseen julkaistiin tänään Aamulehdessä. Timo Järveläinen kommentoi Aamulehdessä (13.12.) ajatuksiani kaupunkirakentamiseen liittyen. Järveläisen tulkinnoissa oli useampia puutteita. Ensinnäkin Tampereen täydennysrakentaminen tulee sijoittumaan pääasiassa nyt joutilaina oleville maille. Esimerkiksi niin tuleva Kalevanrinteen alue, samoin kuin Järvelän negatiivisina esimerkkeinä nostamat Lielahti ja Turtola ova alueita, joita täydennysrakentamisella voidaan kehittää. Tuleva ratikka entisestään parantaa kaikkien […]

Yhdyskuntalautakunnan lista 2.12.

Ajankohtaiset asiat Ajankohtaisissa asioissa ehkä tärkeimpänä on pysäköintipolitiikka, josta on tullut luonnos (ei julkinen). Olen esitykseen pettynyt – minkäänlaista edistysaskelta kohti markkinaehtoisuutta ei oltaisi ottamassa, vaan nykyisellä normituksella mentäisiin eteenpäin. Lähtökohdat aiemmista esityksistä ovat muuttuneet, eikä tämä ole hyväksyttävissä Kuntalaisaloite Viistokadun palautuksesta Heh heh. Ei jatkoon. Mutta on sanottava, että hivenen ripeämmin nämä aloitteet pitäisi […]