Kaupunginhallituksen konsernijaosto 22.1.: Ajankohtaisia yhtiöistä ja säätiöistä

Olen ajatellut uuden vuoden kunniaksi palata luottamustoimista bloggaamiseen. Osaltaan kyse on siitäkin, että päätöksentekoa on syytä avata ihan kulttuurinkin kannalta, vaikka konsernijaostossa ei erityisen suuria asioita tiistaina olekaan.   Konsernijaoston työsuunnitelma kevätkaudella 2019 Peruskauraa, mutta sinänsä on olennaista, että kokouksia on riittävästi, kun asioitakin on vaikuttanut olevan. Mitä enemmän kaupungin toimista tehdään yhtiöissä, sitä olennaisempaa […]

Ilmasto-ohjausta Tampereen omistajapolitiikkaan: lämpöpumput ja geolämpö

Tampereen Sähkölaitos on eräs merkittävimmistä kaupungin yhtiöistä. On vähän harmillista, että yhtiöön liittyvä keskustelu pyörii turhan usein yhtiön myynnin tai säilyttämisen ympärillä. Toistaiseksi Sähkölaitos kuitenkin on merkittävä toimija, joka tuottaa niin kaukolämpöä kuin sähköäkin tamperelaisten tarpeisiin, sivutuotteena syntyvää sähköä tosin yhä vähenevissä määrin. Sähkölaitoksen toiminnalla on kuitenkin erityisesti kaukolämmön suhteen jatkossakin merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja kaupungin […]