Mielipide Aamulehdessä: Ilmaston kanssa emme voi neuvotella

Allaoleva mielipide julkaistiin Aamulehdessä 13.10.2018 Puolueet laidasta laitaan ovat heränneet ilmastonmuutoksen torjuntaan sen jälkeen, kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC hiljattain esitti, että ilmaston lämpeneminen yli 1,5 asteen on estettävä. Suomen osalta tämä tarkoittaa nykyisten tavoitteiden kiristämistä, joihin puolueista jo mm. Vihreät ja SDP ovat jo julkisesti esittäneet sitoutuvansa. Kansallisen tason tavoitteiden ohella tarvitsemme kansallisia päätöksiä muun […]

Tiiviimpi Tammela ja autokaupungin jälkimaksu

Tammelalaista tiiviyttä nykyään (kuvalähde: Navteq) Vaikka viime päivien tamperelainen mediailmasto onkin täyttynyt lemmenlukoista, päätettiin tällä viikolla myös Tammelan täydennysrakentamisesta. Itse odotan, että Tammela tulee näyttämään suuntaa siitä Tampereesta, mitä kohti ollaan menossa. Ensinnäkin alue on ihan mielettömästi tiiviimpi kuin Tampere keskimäärin. Nykyisellään Tammelan alueella asuu vähän laskentatavasta riippuen n. 12000 ihmistä neliökilometrillä, ja täydennysrakentamisella väestöntiheys […]